| |
Parantumistodistuksia  
Rukous voi paljon!
Rukoilijat eivät tiedä kuin pienen osan siitä, mitä kaikkea Isä on tehnyt. Alla muutamia palautteita ja parantumis-
todistuksia.
Luota Jumalaan, älä itseesi, katso Kristukseen ja rukoile. Me emme voi auttaa, mutta tunnemme Hänet, joka voi auttaa. Tule uudelleen ja uudelleen rukoiltavaksi, kunnes Jumala on vastannut rukoukseesi. Ja ihmeitä ja merkkejä tapahtuu ja ne osoittavat, että Jeesus Kristus elää!
Jos olet itse kokenut parantumisen, niin pyytäisimme sinua lähettämään lyhyen todistuksen rohkaisuksi muille. Helpoiten tämä käy vaikkapa näiden sivujen kautta linkistä: Healing Room palaute.
Seuraavassa todistuksia, joissa on rukoiltu parantumisen puolesta Healing Room -periaattein. Katso myös linkki: Muuta palautetta.
11.6.2010 Tampere
Syyskuulla 2009 sairastuin lymfoomaan (imukudossyöpä). Kävin sairauteni aikana useita kertoja Tampereen Healing Roomissa. Erityisesti ensimmäinen kerta jäi lähtemättömästi mieleeni; minut kutsuttiin etunimellä ja sanottiin, että minun ei tarvitse muuta kuin vastaanottaa. Valtava rauha ja luottamus tulvivat sisimpääni. Siihen mennessä olin istunut jo monenlaisissa odotustiloissa, joista kutsuttiin erilaisiin tutkimuksiin, jotka eivät aina olleet miellyttäviä. Tämä odotushuone oli täysin erilainen ja "hoitotoimenpide" myös. Nyt kesällä 2010 hoidot ovat takanapäin ja ensimmäinen kontrollikäyntikin. Kehossani ei ole enää syöpäsoluja! Kiitos Jumalalle ja kiitos Healing Roomin rukoilijoille niistä useista kerroista jolloin sain voimaa, rohkeutta ja uskoa käydä läpi koettelemustani. Meillä on hyvä ja rakastava Jumala.
31.5.2010 Jämsä
Uneni on parantunut, kun sen takia on Healing Roomissa rukoiltu. Olen alkanut vapautua huonounisuuden kahleista.
30.5.2010 Kouvola
Pitkäaikaisen silmätulehduksen ja jatkuvan herpeksen uusiutumisen takia tulin rukousklinikalle. Ekalla kerralla silmän särky helpotti, mutta valon arkuus jatkui. Tulin vielä toisen kerran käymään ja sen jälkeen paraneminen alkoi. Särky ja kipu ja valon arkuus on poissa. Näkökyky jää huonommaksi, mutta nyt voin elää normaalia elämää. Kiitos.
25.5.2010 Espoo
Kävin vuosina 2007-2008 Healing Roomissa. Olin pari vuotta sitten todella sairas ja lääkärit eivät osanneet auttaa, mm. lapsettomuutta 2 vuotta, johon ei hoidot auttaneet. Rukoiltiin vastauksia. Syyksi nousi home työpaikalla. Sain Jumalalta voimaa irtisanoutua. Tulin tästä 6 kk jälkeen raskaaksi ja nyt minulla on aivan ihana 8 kk ikäinen poika Mikael. Myös avioeroni aiheuttaman trauman puolesta rukoiltiin ja paranin siitä hyvin ihmeellisellä tavalla. Kaikki pelot poistuivat!
14.5.2010 Vantaa - Tikkurila
Kävin rukoiltavana Healing Roomissa perheasioideni ja poikani (12 v.) mielenterveysongelmien puolesta. Vuosi sitten hän oli terapian tarpeessa ja erittäin masentunut. Hän on käynyt myös itse kaksi kertaa Healing Roomissa rukoiltavana ja nyt poika on täysin terve, reipas ja iloinen. Koulu menee hyvin ja hänellä on paljon kavereita.
11.5.2010 Espoo
Herra antoi minun kokea valtavan ihmeen. Hän paransi luustoon levinneen syövän ja samalla myös kroonisen vaikean astman, verenkiertohäiriöt, nivelkivut polvista ja lonkista sekä hengitysteiden kroonisen tulehduksen - kaikki nämä lähtivät pois samalla kertaa joulupäivänä v. 2007. Herra on tehnyt minut täysin uudeksi ja Hän antoi minulle myös uskon. Olen nyt (ollut jo 2,5 v) täysin terve ja vahva Jumalan armosta.
4.5.2010 Kouvola
Olen käynyt rukoiltavana useamman kerran ja pyytänyt, että yöunet paranisivat. Olin nukkunut v.2008 alkaen reilut 2 v. ainoastaan nukahtamislääkkeen avulla ja käytin niitä joka yö. Maaliskuun 5. päivän jälkeen olen nukkunut ilman nukahtamislääkkeitä ja vain muutamana iltana olen ottanut ½ tablettia! Kiitos Jeesukselle!"
22.4.2010 Helsinki-Paloheinä
Olin kärsinyt 3-4 vuotta kovaa päänsärkyä ja hermosärkyä niskanikamassa, joissa on kulumaa. Kahden viime vuoden aikana kipukohtaukset vain pitkittyivät, käytin vahvoja lääkkeitä, kävin 1-2 vk välein hierojalla jumiutuneiden niska-hartialihasten takia ja olin usein sairaslomilla. 8.4. oli taas kovat kivut päällä kun tulin Healing Roomiin rukoiltavaksi ja en tuntenut mitään erityistä. Illalla kotona tunsin, että jotakin on tapahtumassa, seuraavan yön nukuin tosi hyvin ja aamulla heräsin ilman kipuja! Nyt olen ollut jo kaksi viikkoa ilman kipuja, olo on pirteä ja kevyt ja jaksan kotona ja töissä mitä vain. Päänsäryn lisäksi vasen korvani on myös parantunut! Vuosia siinä oli huonompi kuulo kuin toisessa ja se oli jotenkin "tukossa", nyt korva on terve ja kuulen sillä hyvin! Koko ajan vain naurattaa ja haluaisin jatkuvasti kertoa kaikille mitä Herra on tehnyt. Kiitos Herrani, suuri parantajani!
21.4.2010 Jämsä
Kipeän jalkani puolesta rukoiltiin. Rukouksen aikana jalkaani kuumotti kipukohdasta, jossa rukoilijan käsi oli. En tuntenut jalassa silloin sen kummempaa. Pyhän Hengen läsnäolo oli suuri. Yöllä herätessäni jalka oli turta, niinkuin posket hammaslääkärin jälkeen. Aamulla noustessani ylös, kipuja ei ollut missään. Kiitos Jeesukselle ja rukoilijoille!
8.4.2010 Itä-Helsinki
Heinäkuussa 2009 selkääni tuli välilevynpullistuma ja issiashermo jäi puristuksiin. Jouduin useiden kuukausien sairauslomalle ja olin pitkiä aikoja vuodepotilaana. Tuskat olivat kovat ja pullistuma ei alkanut vetäytyä, vaan kiputila jäi ikäänkuin päälle. Kävin tammi-maaliskuussa 2010 muutamia kertoja Itä-Helsingin klinikalla rukoiltavana ja joka kerta kivut hellittivät enemmän. Nyt on jo huhtikuu ja olen pystynyt jatkamaan normaalia elämää. Käyn töissä, harrastuksissa ja olen vallannut kotini takaisin pölypunkeilta! Maaliskuussa pystyin ensimmäisen kerran luuttuamaan lattioita heinäkuun jälkeen. Jeesus on uskollinen ja hyvä Isä. Kiitos Hänelle ja Kontulan Healing Roomin rukoilijoille, jotka kohtasivat minua joka kerta rakkaudella!
11.2.2010 Helsinki-Paloheinä
Olen käynyt rukoiltavana rukousklinkialla ja rukoushetket ovat olleet hoitavia ja siunaavia. Selkeä parantuminen on, että selkäkivut ovat poistuneet. Lisäksi munuaissairaudessa on tapahtunut selkeä käänne parempaan ja univaikeudet ovat helpottuneet huomattavasti.
8.2.2010 Jämsä
Olen nyt käynyt kolme kertaa Healing Roomissa rukoiltavana. Alkoholinhimoni on kadonnut. Olen saanut takaisin omanarvontuntoni. Olen saanut rauhan sisälleni. Ihmissuhderistiriidat ovat selkiytyneet. Yhteys lapsiini on voimistunut. Tunnen, että olen Jumalan lapsi ja minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Tunnen voivani hengellisesti, fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti paremmin kuin aikoihin. Kiitos tästä kolmannesta kerrasta, sain vahvistusta edelleen.
27.1.2010 Vantaa-Tikkurila
Menin syksyllä rukoiltavaksi, vaikka en oikein ollut ajatellut rukousaiheita. Keskustelussa löytyi aiheiksi selkävaiva, joka on vaivannut lähes 30 vuotta (sukuvika 4/8 sisaruksesta on leikattu samanlaisen vaivan vuoksi). Olen "oppinut elämään selkäni kanssa" päivittäisen kuntoutuksen avulla. Selkäni parani: oireet ja joka-aamuinen jäykkyys hävisivät. Lisäksi rukoiltiin tyttäreni 22-vuotiaan tyttären puolesta: oli haluton opiskelemaan, ei ottanut vastaan tarjottua tukea, uhmakkuus omaisia kohtaan yms. Tyttärentytär on nyt päässyt opintoihin käsiksi ja torjuva asenne murtunut. Jeesuksen läsnäolon vaikutus on voimallinen. Hänelle kuuluu kaikki kunnia.
12.1.2010 Kouvola
Kävin joulukuussa -09 rukoiltavana Healing roomissa Kouvolassa, jonka jälkeen voimakas selästä johtuva hermosärky jaloissa jäi pois! Tänään kävin uudelleen rukoiltavana selän ja tulevaisuuden asioiden vuoksi. Hengen vaikutuksesta sydämeen tuli rauha ja alkoi naurattaa, mikä oli hyvin vapauttavaa. Lisäksi koin voimakasta lämpöä - melkein kuin olisi ollut saunassa."
29.12.2009 Kouvola
Jumala on parantanut allergian, johon en enää tarvitse lääkitystä. 8.12.09 rukoiltaessa tunsin, että Pyhä Henki sanoi 'Aamen' kaikkeen, mitä esirukoilijat rukoilivat! Lisäksi tunsin pientä lämpöä ja sormien kihelmöintiä. Itku oli parantavaa. Uskon, että Jumalan voima oli läsnä ja parantuminen alkoi kehossani.
14.12.2009 Jämsä
Jumala paransi täysin lapsenlapseni napatyrän sekä selässä olevan avohaavan, jota lääkärit eivät voineet parantaa.
23.11.2009 Jämsä
Minulla oli parin viikon ajan polttava tunne ylävatsan alueella, joka paheni jatkuvasti. Eräänä iltana polte oli todella kovaa ja mietin ensiapuun lähtöä. Sitten eräs Healing Roomissa palveleva rukoili puolestani ja kova kipu helpotti välittömästi. Muutaman päivän päästä menin Healing Roomiin ja siellä rukoilija laittoi käden vatsani päälle, jolloin koin lämpimän aallon menevän lävitseni. Seuraavana päivänä huomasin, että kipu oli kokonaan pois.
19.11.2009 Helsinki-Paloheinä
Parannuin synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, kun puolestani rukoiltiin Helsingin Paloheinän Healing Roomissa syyskuussa 2009. Jeesus kosketti ja otti kertaheitolla kaiken ahdistuksen, pelon ja masennuksen pois! Tilalle tuli valtava ilo ja vapaus kaikista taakoista.
5.11.2009 Helsinki-Paloheinä
Kiitos Herralle, joka kuuli rukouksen Healing Roomissa keväällä 2009:
Jalkani parani. Kiitos Jeesus!
30.10.2009 Espoo ja Helsinki-Paloheinä
Lähes vuoden kestäneen rukoilun jälkeen oudoille oireilleni löytyi diagnoosi. Diagnoosin ihmeellinen selviämisketju käynnistyi muutama kuukausi sitten yhden rukouskerran yhteydessä tulleesta näytteenottokehoituksesta. Kuluneen vuoden aikana olen saanut joka käynnillä korvaamatonta tukea ja rohkaisua rukoilijoilta sekä saanut usein kokea Jumalan lempeän läsnäolon. Nyt vihdoinkin sairaudellani on nimi, ja sairaudesta paranemisen puolesta rukoileminen voi jatkua luottavaisemmin mielin. Kiitos Herralle!
25.10.2009 Espoo
Niska-hartia-päänsärkyni puolesta rukoiltiin 23-24.10.09 koulutus -viikonlopussa Espoossa. Kivut ovat poissa! Olen saanut elämääni ilon takasin ja rohkeuden elää. Elämä näyttää valoisammalta kuin pitkään, pitkään aikaan! Sain uudistua uskossani! Herra on hyvä! Kiitos Jeesukselle ja esirukoilijoille!
25.10.2009 Espoo
HR koulutustilaisuudessa 23-24.10.09: Minulla oli jäykkä rintaranka, josta seurasi usein mm. hartiakipuja ym. ja ristiselkäkipu yli vuoden ajan. Se oli ajoittain aika paha ja esti minua tekemästä esim. voimistelua viime aikoina. Nyt kipua ei ole ollut viime perjantaiyön jälkeen ja ranka tuntuu muutenkin hyvältä. Kiitos Jumalalle!
21.9.2009 Jämsä
Vapauduin vihasta ja uudistuin uskossa. Healing Room on tosi hyvä juttu, tätä tarvitaan. Ei saa lopettaa!
11.9.2009 Espoo
Ei ollut helppoa viedä lastaan rukoiltavaksi - tyttäreni oli sairastanut kaksi vuotta vaikeaa haavaista paksusuolen tulehdusta; kipuja, veriripulia,lääkekokeiluja, sytostaattikokeilu - koulusta poisjäämistä, pelkoja, kielteinen kehonkuva... Ahdistus tyttäreni jaksamisesta ajoi tarttumaan viimeiseen oljenkorteen. Niinpä me molemmat vanhemmat veimme tytön toukokuun viimeiseen HR klinikkaan. Jo se, että yksi rukoilijoista sairastikin samantyyppistä sairautta ja oli nuori kaunis nainen, oli tyttärelle vahvistava kokemus. Huomasimme heti pelkojen jääneen pois ja rauhan tulleen sijaan. Se todella tapahtui heti, ja ajattelimme, että muuta emme edes odota - tässäkin oli jo syytä iloon. Mutta nyt kesän mentyä saan vain ihmetellä tuoreimpia laboratoriotuloksia; näin matalia tulehdusarvoja ei tytöllämme ole koko sairauden aikana mitattu. Vaikka olemme koko ajan laskeneet lääkitystä, on hänen vointinsa vain kohentunut. Jumala halusi osoittaa minulle, että Hän elää ja voi tehdä kaiken, minkä haluaa ja näkee meille hyväksi. Hän osoitti myös, että työn tekijöitä tarvitaan -heitä, jotka antavat itsensä ja aikansa Jumalan rakkauden työn eteenpäin menemiseksi.
5.9.2009 Jämsä
Rukoilijat rukoilivat puolestani ja sain tulla Jumalan armosta uskoon! Todella hyvä mahdollisuus uskomattomille ja uskoville tuoda asioita Jumalan eteen.
24.8.2009 Jämsä
Oli ihana, hoitava Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo ja rauha. Kiitos Jumalalle tästä toiminnasta.
16.6.2009 Vääksy
Olen käynyt useamman kerran Healing Roomissa tämän kevään aikana. Käynnit ovat olleet tärkeä henkinen tuki. Itsemurha-ajatukset ovat väistyneet täysin ja myönteiset ajatukset Jumalasta ja itsestä tulleet tilalle. Muutenkin sisäinen eheytyminen on huomattavaa, esim. iloisuus on lisääntynyt. Joka kerran olen kokenut Jumalan rakkauden.
6.6.2009 Espoo
Minulla todettiin syksyllä 2007 parantumaton luustoon levinnyt syöpä. Herra kuitenkin puuttui asiaan, ja parantuminen käynnistyi voimalla jouluna 2007. Kävin juuri lääkärin määräaikaistarkastuksessa ja mitään merkkejä sairaudesta ei enää löydetty. Kaikki terveyttä mittaavat veri- ja virtsa-arvot olivat erinomaisia ja kunto aivan oivallinen. Kovasti kiitoksia myös Healing Roomille rukousavusta.
Kiitos Herralle! Kaikki on Hänelle mahdollista - usko ainoastaan, älä epäile!
7.5.2009 Salo
Selkä parani Healing Roomissa. Rukoiltaessa tuntui kuumotusta selässä ja rukoilijan kädessä. Kaikki kipu ja jäykkyys ei vielä silloin rukoiltaessa kokonaan hävinnyt, mutta nyt kaksi päivää myöhemmin selkä on kivuton.
9.4.2009 Helsinki-Paloheinä
Keuhkossani oleva syöpä oli tehnyt etäpesäkkeen soliskuoppaan tammikuussa, jolloin aloitettiin solumyrkkuhoito ja seuranta. Samaan aikaan aloin käydä Healing Roomissa. Etäpesäke tulehtui ja turposi moninkertaiseksi, jolloin otin antibioottikuurin. Kuurin ja turvotuksen mentyä ohi otettiin viipalekuvat ja etäpesäkkeessä olevan syövän todettiin koteloituneen kuolioon. Lisäksi keuhkoissa oleva syöpä oli kutistunut vain pieneksi jäämäksi.
24.3.2009 Espoo
Olen melko hyväkuntoinen ihminen, mutta viime syksynä alkoi tulla ongelmia tasapainon kanssa. Huomasin sen erityisesti kuntosalilla tasapainoharjoittelussa ja lisääntyvästi myös normaalissa liikkumisessa. Asia paheni voimakkaan influenssan jälkeen alkuvuonna. Tasapainon puolesta rukoiltiin Albergan klinikalla ja häiriö korjaantui. Kiitos Jeesukselle.
19.3.09 Helsinki-Paloheinä
Minulta leikattiin viime joulukuussa rintasyöpä ja sain jälkihoidoksi 28 kertaa sädehoitoa. Kaikki meni hyvin, kunnes 20:n hoitokerran jälkeen rinnan- sekä kainalon alueen iho meni vereslihalle ihon kuivumisen johdosta. Kipu oli sietämätön. Healing Roomissa rukoiltiin torstaina akuutin iho-ongelmani puolesta ja jo seuraavana sunnuntaiaamuna aikaisin sain lähteä kauan odotetulle etelänmatkalle iho-ongelmista täysin parantuneena. Herralla oli kuin olikin matka-aikatauluni tiedossa ja Hän yllätti iloisesti. Kunnia Jumalallle!
22.2.2009 Jämsä
Olin Jämsän Healing Roomin järjestämässä Parantumisen illassa Kuorevedellä. Koin rukoushetkessä voimakkaan Pyhän Hengen läsnäolon ja rakkaudellisuuden. Parannuin monta vuotta vaivanneesta unettomuudesta ja sain jättää nukahtamislääkkeet pois.
15.12.2008 Jämsä
Sairastuin vuosi sitten vyöruusutulehdukseen, joka teki vyötärölle laajasti vesirakkuloita ja kovaa hermokipua. Iholle jäi rakkulainen, kutiava ihottuma, joka haittasi jo työntekoani. Healing Roomissa rukoiltiin puolestani ja iho alkoi rauhoittua heti. Kotona parin päivän päästä rakkulat kuivuivat ja ihosta tuli kuin pienen lapsen iho.
8.12.08 Vääksy
Toissa kesänä minulle avautui aivan ihmeellisesti mahdollisuus päästä kesäaktioon Etelä-Eurooppaan. Kuitenkin pari kolme viikkoa ennen lähtöä nuljautin oikean polveni tasaisella kadulla niin pahasti, että sain kyynärsauvat avukseni. Ilmoitin jo OM:n toimistolle, ettei lähdöstä tule mitään. Ystäväni kuitenkin vei minut HR:n rukoiltavaksi ja vaikka kinkkasin takaisin, niin muutaman päivän päästä huomasin, ettei polvi ollut yhtään kipeä. Selvisin koko aktioviikon ilman mitään vaivaa.
7.12.08 Turku
Pyysin oikean silmän linssin korjaantumista (se oli todettu epäsymmetriseksi) ja tarkkaa näkökykyä. Illalla rukousklinikalta kotiin tultuani pystyin lukemaan jopa pienet, epäselvät tekstit hammastahnatuubista! Kiitos Herralle!
7.12.08 Turku
Ihan juuri nyt tällä hetkellä ei tapahtunut muuta kuin suunnaton lämmön tunne hartiassa. Uskon, että Herra tekee työtään ja se paranee hiljalleen.
7.12.08 Turku
Ensi kertaa kävin ja oli siunattu kokemus. Kristittyjen yhteinen pohja rukoustoiminnalle on varmasti siunattu haaste.
23.11.08 Turku
Koin vastaanoton tosi ystävällisenä ja ilmapiirin kokonaisuudessaan. Rukoilijat olivat hienotunteisia, ei ”ylilyöntejä”. Lokakuun käynnin jälkeen koin hengellistä uudistumista, aloin lukea Raamattua enemmän, koin enemmän iloa ja tänään pöydällä olleessa lapussa oli Jes. 43:19: ”Katso, minä teen uutta… ja saman kohdan sanoi rukoilija rukoushuoneessa.
23.11.08 Turku
Minut kohdattiin kokonaisvaltaisesti. Jokainen kolmesta rukoilijasta oli Pyhän Hengen täyttämä ja rukoilivat paljon sellaisia asioita mitä en ollut maininnut kuin yleisesti. Koin vahvasti, että Pyhä Henki oli läsnä ja sain kokea jopa iloa murheen keskellä, kiitos.
23.11.08 Turku
Koin rukoushetken hoitavana ja rohkaisevana. Pyhä Henki oi läsnä ja tiimiläiset palvelivat rakkaudella, kiitos.
23.11.08 Turku
Koskettava kokemus. Oli hienoa todeta, miten nämä kolme rukoilijaa oikeasti välittivät ja myötäelivät niitä ongelmia ja ajatuksia, joita mielessäni on pyörinyt. Ja miten lohduttavaa oli kuulla, että synnit todellakin voi saada anteeksi. Siunausta heille ja kaikille Healing roomin ihmisille! Teette arvokasta työtä.
18.11.2008 Salo
Jumala paransi selkäni, kun kävin rukoiltavana Healing Roomissa. Kiitos ja ylistys Herralle!
14.11.2008 Vääksy
Toispuoleinen vuosia kestänyt ajoittainen päänsärkyni oli yltynyt lähes jatkuvaksi säryksi. Mukaan oli tullut myös huimausta ja pahoinvointia. Oloa pahensivat myös erilaiset pelkotilat mm. päänsäryn syystä, sielunvihollisen läsnäolosta ja kuolemasta. Näiden asioiden ja vielä lisäksi monien muiden murheitteni puolesta rukoiltiin Vääksyn Healing Roomissa. Päänsärkyni on ollut poissa siitä illasta lähtien, samoin suurin osa pelkotiloistani. Ja mikä tärkeintä, mieleni tyyntyi, sillä sain todella kokea parantavaa rukousta Pyhän Hengen läsnäolossa. Kiitos Herralle sekä voimia ja siunausta rukoilijoille!
9.11.08 Turku
Sain kokea uskossa Jeesukseen uudistumista. Herra vapautti minua tulevaisuuden pelosta ja pelosta ja ahdistuksesta, mitä olen tuntenut erästä ihmistä kohtaan. Herra olkoon elämässäni ja tulevina päivinä sillä paikalla, missä Hän tahtoo olla ja johdattakoon minua. Kiitos Jeesukselle ja rukoilijoille.
26.10.2008 Jämsä (New Wine tapahtuma 10.7.08)
Olin kärsinyt hankalasta hermojuurikivusta alaraajaan säteillen kahden selkäleikkauksen jälkitilana. New wine tapahtumaankin tulin koko lailla lääkittynä. Tiesin, että koululääketieteellä ei ollut minulle enää paljon sanottavaa (olen itse koululääketieteen edustaja työkseni). Rukoustapahtumassa tunsin toisen todellisuuden kosketuksen ja parin viikon kuluessa paranemista alkoi tapahtua. Lääkityksiä en ole käyttänyt enää pariin kuukauteen. Kiitoksia Pyhälle Kolmiyhteiselle Jumalalle! Syksyn kuluessa olen voinut aloittaa juoksulenkkeilyn, josta olin joutunut useiksi kuukausiksi luopumaan.
20.10.2008 Jämsä
Rukouspyyntöni itsetunnon ja uskon vahvistaminen tuli oikeaan paikkaan, sillä rukoilija puhui ja rukoili ihan kun mun elämästäni, mitä aikaisemmin on tapahtunut. Tämä vahvisti itsetuntoani tänä iltana.
13.10.2008 Jämsä
Rukousaihenani ovat olleet fibromyalgia, kaularangan ja niskanikamien kulumista aiheutuva kipu ja polte. Viime käynnin jälkeen fibromyalgia kivut ovat huomattavasti helpottaneet; lihasten paino, jäykkyys ja kireys on pois. Kroppa on notkea ja liikkeet helppo suorittaa. Mielen alueen raskaus on myös pois.
1.10.08 Espoo
Kävin syksyllä 2007 rukoiltavana Healing Roomissa - ja parannuin! Vaivojani oli hoidettu ja tutkittu, ja takanani oli useita sairaalakäyntejä. Sitten diagnosoitiin modi-tyypin diabetes. Vähän väliä sokeriarvot romahtivat yhtäkkiä 1-1.5 tajunnan rajamaille. Tulin Healing Roomiin, täällä rukoiltiin ja pian sen jälkeen se tapahtui - parannuin! Sen jälkeen olen ollut täysin oireeton.
29.9.2008 Jämsä
Rukoiltiin Jumalan johdatusta monissa elämän tilanteissani. Jumala toimii näiden esirukoilijoiden kautta todella voimallisesti.
23.9.08 Nurmijärvi
Tulin rukoiltavaksi rukousklinikalle. Tuntui kuin jokin kiristyneessä niskassa olisi höllännyt ja se rentoutui. Muutenkin tuli hyvä ja rohkaistunut olo. Kiitos Jeesukselle.
16.9.08 Espoo
Olin ollut pitkään ahdistunut ja menin rukoiltavaksi Healing Roomiin. Muutama päivä käynnin jälkeen kävelylenkillä koin kuin rintani olisi aukaistu ja ahdistuksen panssari olisi murtunut. Ahdistus hävisi ja sen jälkeen olen ollut levollinen niiden asioiden suhteen, joihin en voi itse vaikuttaa. Nyt koen itseni entistä vahvemmaksi.
8.9.2008 Jämsä
Todella ihana ilmapiiri, lämmin ja rauhaisa. Rukousaiheenani oli henkinen paha olo, masennus ja pelot. Pyhän Hengen läsnäolon saattoi kokea. Rukoustilanne ihanan kiireetön. Oikeita sanoja tilanteeseeni. Uskon, että Jumala parantaa vielä edelleen."
8.9.2008 Jämsä
Kävin ensimmäisen kerran Healing Roomissa ja rukousaiheeni oli ahdistus ja masennus. Koin oloni tervetulleeksi ja levolliseksi ja rukoustilanteen koin miellyttäväksi ja turvalliseksi. Koin, että Jumala rohkaisi minua esirukoilijoiden kautta ja koin Jumalan rakkautta rukoushetkessä. Aika näyttää mitä Herra tekee."
8.9.08 Nurmijärvi
2-vuotias poikamme parani allergiasta käytyämme rukoiltavana Healing roomissa.
31.8.08 Espoo
Eturauhassyöpä ja luuston etäpesäkkeet parantuivat ilman sädehoitoa ja leikkausta. Mikä valtava helpotus ja ilo. Mahtava on Jumalan voima. Kiitos Herralle ja Healing Roomin rukouspalvelulle.
20.5.2008 Espoo
Minua kannettiin ja minut otettiin vastaan rakkaudellisesti. Useammassa yhteydessä minut on suljettu pois, mutta ei täällä. En ehkä tule tuntemaan teitä täällä maan päällä, mutta Jumala teitä siunatkoon. Jossain vaiheessa kun taas vahvistun, haluan liittyä mukaan HR-työhön, jos minut otetaan mukaan. Ei minusta täydellistä tule, mutta Pyhä Henki kosketti tänään voimakkaasti ja tuntui niin turvalliselta, kun joku vielä välitti minusta.
8.5.2008 Tampere
Olen kokenut tämän rukousmuodon todella Herralta tulleeksi lahjaksi, ilmapiiri rukouspaikalla on todella siunattu. Kävin viime vuoden puolella ensimmäisen kerran rukoiltavana, en laittanut päivää muistiin, mutta olin menossa struuma-
leikkaukseen. Lääkäri sanoi että varaudutaan suureen leikkaukseen, koska kasvain on levinnyt aortaan asti, eli joudutaan mahdollisesti rikkomaan luita. Kävin rukoiltavana tästä asiasta ja kiitos Jumalalle, ei tarvinnut rikkoa luita, saatiin nyrkin kokonen kasvain sekä puolet kilpirauhasesta pienestä aukosta pois. Herra siunatkoon väkevästi näitä rukoilijoita jatkossakin!
6.5.2008 Espoo
Rukouksen aikana tunsin, kuinka "väreet" huuhtelivat kehoani ylhäältä alas. Sydämen rytmihäiriöt rauhottuivat ja rentous tuli ylleni. Oloni tuli pehmeäksi ja hiljaiseksi, onnelliseksi. Kiitos Jeesus sinun avustasi ja voimastasi!
26.4.2008 Jämsä
Pyysin Jämsän HR –koulutuksessa rukousta kipeän purentani puolesta ja jo iltapalan aikana purentani tuli kuntoon! Ylistin Herraa kotimatkalla! Seuraavana aamuna jatkoin itse rukousta silmässäni olleen harmaakaihin paranemiseksi. Tunsin kuinka silmäni sisällä tuntui erikoista liikettä muutaman tunnin ajan. Kun liike lakkasi, tarkistin silmäni. Siinä silmässä, jossa oli ollut harmaakaihi (lääkärin mukaan vaikeassa paikassa) oli nyt tarkempi näkö kuin toisessa! Kaikki näkyy nyt todella tarkkarajaisesti! Kiitos Jeesus! Meillä on valtava ja ihmeellinen Jumala!
(ko. henkilö oli "mallirukoiltava", kun demonstroitiin HR-rukouspalvelua HR koulutuksessa Jämsässä)
6.3.2008 Espoo
Parannuin PMS-oireistani Healing Roomissa. Rukoukset on kuultu, kiitos Herran. Samoin esteet avioliitollemme ovat väistymässä, kiitos rakas Jeesus!
19.2.2008 Espoo
Kun puolestani rukoiltiin sain vahvistusta sanaan, jota Herra oli aiemmin puhunut minulle. Rukoilija rukoili ääneen juuri siitä Raamatun kohdasta, josta Jumala oli aiemmin puhunut minulle, koin mahtavan Pyhän Hengen läsnäolon ja rohkaisun. Kiitos - rukoushuone on todella siunattu!
18.2.2008 Helsinki
Ilmapiiri oli jo odotushuoneessa niin hyvä ja parantava, että tiesin jotakin hyvää olevan tulossa! Oikea polveni oli nuorena kolarissa mennyt heikoksi. Se oli osittain parantunut pari vuotta sitten hengellisessä kokouksessa, mutta kovassa rasituksessa polvi ontui lievästi. Polveni puolesta rukoiltiin ja jo seuraavana päivänä pelasin tennistä toista tuntia täysipainoisesti jalat oireettomina.
7.2.2008 Helsinki
Healing Roomissa rukoiltiin viime joulukuussa puolestani, koska minulla oli toistuvia kovia vatsakipuja. Tiimissä eräs rukoilija näki/koki, että suolistoani puhdistettiin. Uskossa omistin terveyden ja sen jälkeen eivät vatsakivut ole palanneet. Kunnia Herralle!
7.2.2008 Helsinki
Viime joulukuussa Healing Roomissa rukoiltiin minua vaivanneen korvakäytävän tulehduksen puolesta ja se parani. Nyt tammikuussa toinen silmä oli särkenyt usean päivän ajan. Rukouksen jälkeen särky lakkasi välittömästi.
22.1.2008 Espoo
Yöllä kipuileva lonkka ja polvi paranivat. Arkielämässä koin uutta Jumalallista voimaa ja keskittymiskykyni parani.
10.1.2008 Helsinki
Minulla oli kova ahdistus ja tunsin valtavaa fyysistä painoa rintalastassani. Tämä kaikki johtui vaikeasta sukulaissuhteesta, joka on rikki, sekaisin ja lukossa. Healing Roomissa rukoiltiin puolestani ja välittömästi kova ahdistus laukesi ja aivan kuin hartioiltani olisi otettu 100 kg:n paino pois ja minulle tuli niin kevyt olo, että kaaduin taaksepäin. Kaikki ahdistus on pysynyt poissa vaikka sukulaistilanne on pysynyt samana. En murehdi enää koko asiaa, vaikka syitä olisi vaikka kuinka paljon ja olen murehtijatyyppi. Tämä ei ole järjellä käsitettävää, kuinka Jumala voi ottaa ahdituksen ja murheen pois ja pitämään ne poissa!
9.1.2008 Nurmijärvi
Puolestani rukoiltiin, koska minulla oli ollut jonkin aikaa kiusallista iskiassärkyä vasemmassa lonkassa, polvessa ja sääressä. Kipu loppui siihen, eikä ole sen jälkeen kipua ollut. Vaiva ei ollut varmastikaan mikään vakava, mutta kiusallinen ja harmillinen, jouduin joskus ottamaan jopa pari 500:sta särkypilleriä nukkumaan mennessä kun jomotti niin kovasti. Nyt olen saanut olla vapaa siitä vaivasta ja kivusta! Kiitos Herralle!!!
5.12.2007 Espoo
Aiemmin hoidettu syöpäni lähti etenemään. Oireideni syytä etsittäessä löytyi aivoistani kaksi syöpäpesäkettä, joista toinen aiheutti hankalia oireita. Tätä pesäkettä hoidettiin sädehoidolla kesäkuussa. Pyysin rukousapua ystäviltäni ja kävin Healing Roomissa rukoiltavana. Marraskuussa lääkärit totesivat toisen pesäkkeen hävinneen kokonaan ja oireita aiheuttanut suurempi pesäke oli kutistunut vain pieneksi pisteeksi. Kiitos ja kunnia yksin Jeesukselle. Hän kuulee rukouksemme ja on voimallinen tekemään suuria asioita.
9.11.2007 Espoo
Olen keväästä lähtien käynyt muutaman kerran rukoiltavana, ja heti alusta lähtien Jumala on alkanut tekemään ihmeitä elämässäni. Toipumiseni järjestys on ollut mielenkiintoinen. Ensin luottamuksen herättämistä Häneen erilaisin pienin ihmein, sitten henkisistä ja myöhemmin myös fyysisistä vaivoista toipumista pienin askelin ikään kuin huomaamatta. Millään kerralla rukouksen aikana en ole kokenut juuri mitään erityistä, mutta seuraavana päivänä on tapahtunut joko paraneminen tai jokin rukouksen kohteena olevan asian käänne. Tämä viesti on lähinnä vahvistukseksi siitä, että Jumala todellakin toimii!
5.11.2007 Espoo
Olin loukannut isovarpaani portaikossa jo yli kymmenen vuotta sitten. Lääkärit eivät silloin heti todenneet että varpaasta oli mennyt jänne poikki. Vasta käynti erään toisen vaivan yhteydessä ortopedillä vahvisti asian mutta mitään ei enää ollut tehtävissä, varvas olisi pitänyt operoida välittömästi jo silloin aikanaan. Kykenemättömyys koukistaa varvasta oli siis pysyvä vaiva ja aiheutti välilliseti myös muita kipuja mm. alaselkään. Pyysin apua vaivaan loppukeväästä Espoon Healing Roomissa ja päivän kuluttua varvas toimi jo lähes normaalisti. Kiitos Jumalalle!
4.11.2007 Espoo
Kolesteroliarvoni ovat olleet korkeat (5,4) ja menin elokuussa Healing Roomiin rukoiltavaksi. Olen voinut vähentää lääkitystäni ja nyt lokakuussa arvoni ovat normalisoituneet (3,4).
1.11.2007 Espoo
Olin liikenneonnettomuudessa v. 2002 ja oikea polveni vauriotui. Polvestani on otettu kahdet magneettikuvat ja olen Jorvin jonossa, arvioitu leikkausaika on maaliskuussa 2008. Tulin rukousklinikalle torstaina 25.10.07 ja polveni parani. Kiitos Herralle! Seuraavana aamuna pääsin kyykkyyn, jota en aiemmin pystynyt tekemään. Illalla juoksin ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen ja lauantaina leikimme hippaa lasten kanssa - voi tätä riemua! Kiitos, että olen saanut parantua.
30.10.2007 Espoo
Kolme viikkoa sitten olin menossa varpaan amputointiin. Varvas oli ollut pitkään tulehtunut, se oireili pahasti ja lääkärien mukaan varpaan poisto oli ainoa vaihtoehto. Tulin rukoiltavaksi Healing Roomiin ja varvas parani. Kun menin lääkäriin amputoitntia varten, niin toimenpidettä ei tarvinutkaan tehdä. Lääkäri totesi varpaan olevan täysin rauhallinen ja sanoi että varvasta ei tarvitse poistaa. Jumala paransi!
25.10.07 Espoo
Alaselkäni oli ollut kipeä ja voimaton. Rukoilun jälkeen selkään tuli parempi asento, tunto palasi ja kipu hävisi.
22.9.2007 Vääksy
Olen kärsinyt vuosia masennuksesta ja kesällä 2007 sairauteni paheni niin, että jouduin hakeutumaan sairaalaan. Pääsin kotihoitoon, mutta olin kovin sekavassa ja lamaantuneessa tilassa. Menin Vääksyn Healing Roomiiin rukoiltavaksi ja tunsin käyntini aikana selvästi lämpimän, hoitavan tunteen sisälläni ja selkeän Pyhän Hengen kosketuksen. Heti käyntini jälkeen vointini parani muutamassa vuoro-
kaudessa niin, että olen nyt terveempi kuin vuosiin. Kiitos tästä Jeeskukselle, meidän Herrallemme.
21.8.2007 Espoo
Sairastin alkuvuodesta keskivaikeaa masennusta, joka vei toimintakykyni. En pystynyt huolehtimaan itsestäni ja pienestä tyttärestäni. Jouduin sairaalahoitoon, mutta lääkkeistä ja terapiasta ei ollut apua. Tulin Healing Roomiin ja kahden rukoilukerran jälkeen masennus alkoi väistyä. Toimintakykyni palautui vähitellen ja tällä hetkellä voin suhteellisen hyvin. Varsinkin toisella rukouskerralla koin miten Pyhä Henki kosketti. Kiitos Herralle - Jeesus on sairaiden auttaja!
14.8.2007 Espoo
Käteni olivat olleet kipeät jo viisi kuukautta ja olin käynyt lääkärissä ja fysioterapiassa, mutta sopivaa hoitokeinoa ei vain löytynyt. Tulin keväällä rukoiltavaksi Healing Roomiin ja rukoustilanne oli hyvä kokemus. Käsilleni ei heti tapahtunut mitään, mutta seuraavalla viikolla huomasin niiden parantuneen kokonaan. Kiitos Jumalalle!
12.6.2007 Espoo
Toin 2 kk vanhan tyttäreni sairaalakäynnin jälkeen rukoiltavaksi, jotta krooniseksi epäillyt virtsatietulehdukset häviäisivät - ja näin kävi! Eikä sen jälkeen ole ollut korvatulehduksiakaan. Mahtavaa, kiitos Herralle!
12.6.2007 Espoo
Olen käynyt kaksi kertaa Healing Roomissa rukoiltavana ja olen kokenut sisäistä parantumista, uskon uudistumista ja iloa. Verenpaineeni on jonkin verran laskenut ja olen huomannut, että keskittymiskykynikin on joissain asioissa ollut parempi ja olen myös nukkunut paremmin. Olen kiitollinen.
5.6.2007 Espoo
Minulla on koko aikuiselämäni ajan ollut vaikeuksia unen kanssa. Vaikeita unettomia jaksoja, jotka ovat olleet erityisen pahoja viime syksystä alkaen. Tulin Healing Roomiin rukoiltavaksi ja nyt olen pystynyt nukkumaan hyvin jo viikon.
5.6.2007 Espoo
Synnyin keskosena, mikä on varmaan osaltaan vaikuttanut suhteisiini vanhempiini ja hylkäämistunteiden kokemiseen pitkin elämääni. Tulin Healing Roomiin ja puolestani rukoiltiin. Osa sanoista auttoi ymmärtämään ja näkemään asioita uudesta näkökulmasta ja vapautumaan vääränlaisesta syyllisyydestä – Jeesus on kantanut nekin! Koin Jumalan läsnäoloa ja vapautta. Nautiskelin odotushuoneen rauhasta ja levosta vielä pitkään rukouksen jälkeenkin.
8.5.2007 Espoo
Lonkan hermosärky parani.
8.5.2007 Espoo
Puolestani rukoiltiin poikani kuoleman aiheuttamien tunteiden puolesta. Syyllisyys haihtui ja pääsin eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Suhtautumiseni pojan tyttöystävään helpottui ja voin nyt luottaa siihen, että Jumala antaa sen rakkauden mitä tarvitsen. Rukous oli hyvin rohkaiseva ja voimaannuttava.
3.5.2007 Espoo
Tulin Healing Roomiin ja jo odotushuone oli rauhallinen. Hiljainen musiikki soi, rukoilin, itkin ja Herra kosketti minua. Astmani puolesta rukoiltiin ja rinnassani tuntui ikään kuin kuuma möhkäle ja sen jälkeen tunsin laajentumisen tunteen rinnassani, enkä ole sen jälkeen lääkkeitä tarvinnut. Minulla todettiin 10 vuotta sitten keskivaikea astma, johon olen ottanut säännöllisesti 2-3 kertaa päivässä kahta eri lääkettä ja ilman niitä en ole tullut toimeen. Olen hämmästynyt ja ihmeissäni tästä parantumisestani, ei hengenahdistusta! Nyt uskon, että Jumala tosiaan välittää minusta ja rakastaa minua. Kaiken sen olin uskonut todeksi toisten kohdalla, mutta en itseni kohdalla, kuten nyt.
24.4.2007
Herra on ihmeellisesti parantanut minua. TÄNÄÄN minut piti alunperin leikata (peräsuolen, kohdun ja virtsarakon laskeumat). Viime keskiviikona olin Jorvissa ja lääkäri ihmetteli: "Miten selitätte tämän? Ei ole mitään tarvetta leikata!" Kiitos elävä Jeesus! Olen ollut kaksi kertaa rukoiltavana siellä Healing Roomissa ja muutenkin on toki rukoiltu, mutta uskon, että jostain syystä juuri HR-rukoukset olivat niitä "parantavia".
24.4.2007 Espoo
Olen ollut lapsesta asti masentunut, itsearvostuksesta ei ole ollut tietoakaan. Nyt olen käynyt 10 vuotta erilaisissa terapioissa ja silti masennus ja kuolemanpelko ovat olleet läsnä jatkuvasti. Masennuslääkkeillä olo on helpottunut tilapäisesti, mutta halusin kuolla. Keväällä 2007 aloin käydä Healing Roomissa ja hiljalleen olen saanut huomata miten Jumala on alkanut eheyttää minua. Enää en halua kuolla vaan elää! Minun on pääsääntöisesti hyvä olla, minulla on toivoa ja tuo toivo on Jeesus Kristus!
10.4.2007 Espoo
Minulla diagnosoitiin fibromyalgia (lihas- ja sidekudoksien kiputila) joulukuussa 2006. Tulin rukoiltavaksi 17.3.07 HNMKY:n avioliittoseminaarin rukousiltaan, jossa oli palvelemassa Healing Roomin mobiilitiimi. Jumala kosketti ja itkin sydämeni pohjasta. Maaliskuun lopussa reumalääkärini totesi ihmetellen: "Tämä on mystistä, teillä ei ole enää todettavissa fibromyalgiaa." Kiitos elävä Vapahtaja!
3.4.2007 Espoo
Venähtäneen polveni puolesta rukoiltiin ja se alkoi "kuplimaan" aivan kuin ihon alla olisi ollut kuplia. Koin Pyhän Hengen voiman ja rukoilijoiden ystävällisyys oli todella hoitavaa. Aiemmin rukoiltiin unettomuuteni puolesta ja nyt lääkitystäni on voitu vähentää huomattavasti. Olen myös lähes vapautunut hengitystie-ahatautumastani ja lääkärikin kysyi, että mitä minulle on tapahtunut ja minulla oli ilo kertoa rukoilemisesta. Kiitos Jeesus!
3.4.2007 Espoo
Olen vuodesta 2000 kärsinyt sairaudesta, joka oireilee kivuliaasti ja olen tarvinnut useita pitkäaikaisia ja kalliita lääkekuureja. Oireet olivat taas alkaneet, odotin uutta lääkitystä ja tulin Healing Roomiin rukoiltavaksi. Rukouksen aikana en varsinaisesti tuntenut mitään, lukuunottamatta itkua, jota tuntui riittävän. Myöhemmin oireet alkoivat yllätykseseni laantua ja kaikki oli kuin poispyyhitty. Näin on jatkunut toistaiseksi...Taivaan Isä yksin tietää, olenko parantunut lopullisesti! Joka tapauksessa kokemukseni on yliymmärryksen menevä ihme ja haluan kiittää Jumalaa, joka kuulee meidän rukoukset.
20.3.2007 Espoo
Tulin etsimään apua mielenterveysongelmiini. Silloin minulla meni päivittäin suuri annos kallista psykoosilääkettä, jonka tehtävä oli tasata mielialojani, jotka pahimmillaan olivat olleet esi-psykoottisia.
Seuraavan kerran tulin lisäksi pyytämään apua uniongelmiini (nukuin 12-14 h/vrk). Rukous on auttanut mielenterveysongelmaani ja unirytmini on normalisoitunut. Olen myös löytänyt erään syyn mielenterveysongelmiini, ja se on anteeksiantamisen vaikeus. Tämän asian puolesta rukoiltiin tänä iltana, ja uskon, että Jumala auttaa myös tässä asiassa. Jeesus on Herra!
13.3.2007 Espoo
Olin hyvin ahdistunut, mutta Herra paransi ko. rukoilijoiden kautta - ei vielä sinä yönä, kun tulimme kotiin, vaan seuraavana yönä. Heräsin yöllä ja ihmettelin mitä oli tapahtunut - ei ahdistusta! Jalat eivät ole vielä kunnossa, mutta vasen jalka on jo parempi.
2.3.2007 Espoo
Poikani (14 vuotta) on ollut hyvin ahdistunut. Olemme nyt käyneet kolme kertaa ja joka kerralla hänen ahdistuksensa on huomattavasti vähentynyt usean päivän ajaksi. Ahdistukseen hänellä on myös lääkitys, josta ei juuri ole ollut apua.
23.2.2007 Vääksy
Sairastin pitkään moniasteista vaikeaa masennusta ja olen Jeesuksen avulla voiton puolella käytyäni Healing Roomissa rukoiltavana. Olen kokenut vahvan Jumalan kosketuksen. Olen kokenut käynnit Healing Roomissa vapauttavina ja voimaa antavina. Kiitos siitä Herralle!
23.2.2007 Vääksy
Ensimmäisen Healing Room -käynnin jälkeen aloitin kaksi viikkoa kestävän lääkityksen vatsavaivoihin. Ne eivät auttaneet. Kolme päivää lääkkeen loppumisesta oli jo aikeissa tilata lääkäriaikaa vaivojen takia, kunnes tajusin, että vaivat olivat poissa."
23.2.2007 Vääksy
Tiiimiläisen todistus: Päätäni on särkenyt iät ja ajat. Moniin vuosiin en ollut selvinnyt viikkoa pitempään ilman päänsärkyä, ja ne kestivät usein 3-4 päivää. Olen syönyt suuret määrät särkylääkkeitä. Pahaa migreeniäkin oli jossain vaiheessa. Viime tammikuussa Asikkalan vapaaseurakunnan tilaisuuden lopussa rukoilimme toistemme puolesta pienissä ryhmissä. Samalla ikään kuin harjoittelimme rukouspalvelua alkavaa Healing Room -toimintaa ajatellen. Seuraavien viikon, kahden aikana ihmettelin joskus, miksi nenäni kutiaa. Sitä piti joskus rassata nenäliinalla. Sitten hoksasin, että päätäni ei ole särkenyt kertaakaan sen illan jälkeen, ja nenän "röörit" ovat aivan auki. Muistin myös, että olin aikaisemmin jotenkin hyväksynyt päänsäryt, mutta ennen tammikuista rukousta olin hengessäni alkanut vastustaa vaivaa, sanonut mielessäni: nyt riittää! Särky ei ole palannut.
20.2.2007 Espoo
Olin 20.2.2007 Albergan kartanossa rukoiltavana. Kurkku ja olkapää olivat kipeät. Jumala kuuli rukouksen ja paransi kurkkuni tilanteen. Muutaman päivän kuluttua rukouksesta huomasin, että kurkkuni oli parempi ja sitkeä lima hävinnyt. Kiitos siitä Jumalalle. Oikea olkapää on selvästi parempi vaikka ei ole täysin parantunut. Pärjään vaivan kanssa nyt paremmin. Kiitos siitä myös Herralle. SYDÄMESSÄNI TUNNEN SUURTA KIITOLLISUUTTA JUMALAA KOHTAAN. HÄN KANTAA JA RAKASTAA MINUA JOKA PÄIVÄ.
20.2.2007 Espoo
Noin kuukausi sitten rukoiltiin rytmihäiriöiden puolesta. Ne katosivat. Tuli ilo ja suuri kiitos Jeesukselle
14..2.2007 Espoo
Äidilläni oli kilpirauhasen liikakasvua eli struuma. Struuma hävisi, kun hänen puolestaan rukoiltiin Healing Roomissa
14.2.2007 Espoo
Niska-ja hartiakivut hävisivät rukouksen jälkeen
14.2.2007 Espoo
Olen ollut paljon iloisempi ja tyytyväisempi viime käynnin jälkeen
14.2.2007 Espoo
Sydämeni on täynnä kiitollisuutta Herralle, joka on tehnyt ihmeitä elämässäni. Viime kesästä (2006) lähtien puolestani on rukoiltu useita kertoja Healing Roomissa ja pikku hiljaa Herra on vapauttanut minut vihasta, pelosta ja kateudesta. Ja todella tunnen olevani VAPAA! Väsymyksen ja masennuksen tilalle olen saanut todellisen rauhan sydämeen ja paljon
iloa elämään! Kiteytetysti sanottuna, Herra on osoittanut suurta RAKKAUTTAAN minua kohtaan ja tunnen, että sisälläni ollut suuri kaipaus, johon ennen etsin vastauksia ihmissuhteista, matkustamisesta ja harrastuksista, on sannut täyttymyksen Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Ja
ikäänkuin kruunatakseen sisälläni tekemänsä eheyttämisen ja parantamisen Herra antoi minulle uudet ihanat silmälasit vanhojen kamalien lasieni tilalle!
14.2.2007 Espoo
Puolestani on rukoiltu useampia kertoja Healing Roomissa. Joka kerta olen kokenut Jumalan parantavaa hoitoa.
Jeesus on parantanut minua hengen, sielun ja ruumiin alueilla. Hän on vaihtanut vaatimuksen ja murehtimisen hengen rakkauden ja armon henkeen. Myös oikean lapaluun alla olevan hermoradan Hän paransi. Kiitos ja kunnia Hänelle !
30.1.2007 Espoo
Kun tulin Healing Roomin (HR) ensimmäsen kerran, olin todella ahdistunut, väsynyt ja masentunut. Takana oli 8 kk sairausloma eikä tulevaisuudessa paljoa toivon pilkahdusta näkynyt. Koin todella voimakkaasti Pyhän Hengen läsnäolon ja itkin hirveesti. Rukoilijat olivat lämpimiä, ymmärtäväisiä ja turvallisia. Siinä tapahtui todella paljon jonkun murtumista. Toisella kerralla itkin vähemmän. Kolmannella en itkenyt ollenkaan. Koin, että sisälläni oli joku äärettömän kipeä möykky, johon en uskalla antaa Jeesuksenkaan koskea, mutta rukouksessa tuli tunne, että nyt kaikki on maailman parhaissa käsissä. Neljännellä kerralla tuli paljon tieodnsanoja, jotka oli juuri mulle ja jotka vaan oikeastaan Kaikkivaltias Jumala voi tietää mun sisimmän rikkinäisyydestä, menneisyydestä, avioliitosta ja tuli myös rohkaisua ja valoa tulevaisuuteen.
Nyt ihmettelen tätä oloa! Hirveä syyllisyyden, ahdistuksen ja pahan olon paine on poissa. Masennuksen mustan paksun peiton tilalle on tullut ilo, valo ja kirkkaus. Järkyttävä väsymys on poissa ja koen, että Jumala kantaa tulevaisuuteen, jonka Hän on jo ennalta valmistanut. Olen kiitollinen Jeesukselle Kristukselle ja Healing Roomin vastuunkantajille, että tällainen mahdollisuus on avattu myös Suomeen!
30.1.2007 Espoo
Ihana Pyhän Hengen lämpö täytti sydämen rukouksen jälkeen, ihana rauha. Tuntui hyvältä, että sai levätä Jumalan sylissä, kun minua kannettiin rukouksin. Täällä Jumala näyttäytyi sellaisena, kun Hän on: Lempeänä ja hyväksyvänä, ilman vaatimuksia. Joskus rukoustilanteista jää ahdistava olo ja rukoilija saattaa olla päällekäyvä. Täällä oli hyvä olla, rukoilijat oli ihania. Jään odottamaan mitä Jumala tekee ja tulen uudelleen kun pääsen!
30.1.2007 Espoo
Tilanteen levollisuus vakuutti. Kukaan ei painostanut tai yrittänyt pakottaa esiin kokemuksia. Odotustilassa jo sai rauhoittua. Tuntui hyvältä, että niin öljyllä voiteluun kuin koskettamiseenkin kysyttiin lupa. Vaikka mikään sairaus ei paranisi, pelkkä kokemus siitä, että minua arvostettiin ja minut kohdattiin, kantaa kauan. Sai vaan levätä Jumalan käsivarsilla ja ottaa vastaan.
30.1.2007 Espoo
Sisäistä eheytymistä tapahtunut. Olemme mieheni kanssa saaneet tukea ja rohkaisua.
30.1.2007 Espoo
Kolme kuukautta on kulunut rukouksesta eikä paniikkikohtausta ole enää sen jälkeen tullut. Rukous oli läpimurto!
16.1.2007 Espoo
Erilaiset vatsavaivat ovat vaivanneet 30 vuoden ajan. Healing Roomissa rukoiltiin kipeän lonkan puolesta, mutta seuraavasta päivästä alkaen vatsavaivat ovat pysyneet poissa. Lonkkasärky ei hävinnyt vielä -aion tulla niin kauan kunnes lonkkasärkykin lähtee.
16.1.2007 Espoo
Öisin herättänyt issias parani Healing Roomissa. Ei vaivanut sen jälkeen enää.
9.1.2007 Espoo
Ortopedi totesi 11-vuotiaan pojan polven ristisiteen revenneeksi 2.12.06. Ortopedin tutkimuksissa todettiin väljä/löysä/ei-tukeva polvinivel. Poika sai parin kuukauden urheilukiellon ja lähetteen magneettitutkimuksiin. Polven puolesta rukoiltiin ja samalla viikolla polven magneettitutkimuksessa todettiin täysin terve polvi, minkäänlaista vammaa tai vauriota siinä ei ollut. Sen jälkeen poika tutkittiin uudelleen ortopedilla ja polvi todettiin täysin terveeksi ja tukevaksi. Urheilukielto kumottiin ja poika pääsi taas pelaamaan jääkiekkoa ja jalkapalloa.
9.1.2007 Espoo
Ensimmäisen kerran puolestani rukoiltiin lonkkakivun vuoksi. Seuraavana yönä kipu oli täysin poissa, mutta se tuli pikkuhiljaa takaisin.
Puolestani rukoiltiin toisen kerran Healing Roomissa lonkkakivun vuoksi. Lonkka ei parantunut, mutta rukoilijat pitivät kättäni vasemman olkapääni päällä, jossa oli liikerajoituksia ja ns. "jäätynyt olkapää". En pyytänyt rukousta siihen, mutta kotona havaitsin, että liikerajoitus oli kokonaan kadonnut ja vasen olkapääni oli täysin terve.
19.12.2006 Espoo
Ystäväni parantui suuresta aivoverenvuodosta, aivokalvontulehduksesta ja keuhkokuumeesta Itä-Suomessa. Hänen puolesta rukoiltiin monella suunnalla. Lääkärit olivat ihmeissään. Tapaus alkoi 3.11.06 ja nyt potilas on kuntoutusjaksolla.Kaikki muu toimii, paitsi lähimuisti.
12.12.2006 Espoo
Krooninen korvatulehdus parantunut, niskasärky parantunut
12.12.2006 Espoo
En haistanut mitään, hajuaisti oli hävinnyt. Puolestani rukoiltiin ja hajuaisti palasi seuraavana aamuna täydellisesti
28.11.2006 Espoo
Vuosien masennus jäi holvikellariin
21.11.2006 Espoo
Verenpaineen ja jalkojen turvotuksen puolesta rukoiltiin viime kerralla, molemmat ovat paremmat nyt
21.11.2006 Espoo (Heli , Helsinki)
Jumala on antanut masennuksen tilalle ilon ja energiaa. Minulla on myös ihana rauha Herrassa.
26.10.2006 Espoo
Selkäkipuni puolesta rukoiltiin Healing Roomissa. Kipua ei enää ole!
24.10.2006 Espoo
Kipeän ristiselkäni ja tinnituksen puolesta rukoiltiin. Rukoiltaessa tunsin selkärangassani, nikamien välissä liikettä. Tämä tapahtui ristiselän alueella. Ristiselästä hävisi pahin kipu. Myöhemmin tunsin korvissani pientä painetta ja syvällä korvakäytävissäni jotain. Tinnitus ei kuitenkaan lähtenyt pois -vielä.
23.10.2006 Vantaa
Minulla oli ollut päässäni oikealla puolella useita vuosia pistävää, syvälle menevää kipua. Aikaisemmin sitä esiintyi vain silloin tällöin, nykyisin se oli jo lähes päivittäistä. Minulla oli tarkoitus tilata lääkäriltä aika tutkimuksia varten, koska olin huolissani tilanteesta. Olin 24.9.06 Healing Rooms -koulutustilaisuudessa ja siellä Pyhä Henki kosketti voimallisesti. Siinä Pyhän Hengen kosketuksessa ymmärsin, että Jumala oli parantanut päässäni olevan kivun. Sen jälkeen (siitä on siis jo kuukausi) sellaista kipua ei ole ollut vaikkakin päätäni on joskus särkenyt tai on ollut muunlaista tuntemusta. Kipu on nyt pysynyt poissa ja siitä olen kiitollinen.
22.8.2006 Kiitollinen äiti, Kirkkonummi
Toinen lapistani sai neljä vuotta sitten outoja oireita nukkuessaan, kävimme tutkimuksissa ja nuorimmalla lapsellani todettiin epilepsia. Hän on nyt sairastanut sitä yli neljä vuotta ja olemme rukoilleet parantumisen puolesta keväästä 2005 lähtien. Kesällä 2006 tehty aivosähkökäyrätutkimus oli kuitenkin yllättäen täysin puhdas eli EEG osoitti täysin normaalia aivosähkökäyrää ns, terveen lapsen aivotoimintaa. Elämme vahvasti siinä uskossa, että rukoileminen asian puolesta paransi perheen kuopuksen.
12.7.2006
Rukoiltavaksi tulleen Juhan juoksuharjoittelusta tullut lonkan rasitusmurtuma oli todettu röntgen-kuvauksessa kesäkuun alussa. Hän kärsi liike- ja leposäryistä ja joutui käyttämään säännöllisesti kipulääkitystä ja haave maratonista jäi haaveeksi. Rukouksessa Juha ei tuntenut mitään erityistä, mutta seuraavana aamuna lonkka oli täysin kivuton ja kipu ei tullut enää takaisin. Nyt hän on voinut liikkua ja juosta täysin oireetta.
23.11.2005 Espoo
Vuosikymmenet vaivanneet siitepöly-, eläin- ja ruoka-aineallergiat paranivat äkillisesti rukouksessa. Porkkana, selleri, peruna, omena olivat aiheuttaneet suun limakalvoilla kutinaa ja kirvelyä, raaka peruna käsien kutinaa. Koskaan ei ennen kevättä 2006 oltu voitu sisällä pitää pajunkissoja hankalien allergiaoireiden vuoksi. Nyt ei mitään oireita tullut. Enää ei kissa aiheuta kovaa nuhaa tai silmien kutinaa -ei aiheuta mitään oiretta! Jostain syystä nektariini, kirsikka ja ulkomaiset luumu aiheuttavat edelleenkin oireita suussa.
|
|