Tervetuloa
Ajankohtaista
Healing Rooms -esittely
Rukousklinikat ja toiminta
Opetuksia
Koulutus
Info-tilaisuudet
Lehtijuttuja
Media-arkisto
Parantumistodistuksia
parantumistodistusvideot
Aiempia parantumistodistuksia
Lisää aiempia parantumistodistuksia
Yhteystiedot
Tilaukset
Lahjoitukset ja tuki
Anna Palautetta
Linkit
Isä rakastaa sinua!
















 

Aiempia parantumistodistuksia

Jatkoa sivulla Parantumistodistuksia oleville todistuksille, joissa on rukoiltu parantumisen puolesta Healing Room -periaattein.



Pori 17.12.2013
Paljon asioita on tapahtunut rukouksen avulla, mm. sain uuden työpaikan, huono työpaikka vaihtui paremmaksi. Korvan soiminen on parantunut.



Lahti 2.12.2013
Rukouksessa katkeruuden juuri katkesi ja sain kokea eheytymistä ja kiitollisuutta. On kuin astia olisi ehjä ja voima pysyisi siinä.



Keuruu 16.11.2013
Keuruulla 16.11.2013 pidetyn infotilaisuuden yhteydessä toinen rukoilijoista oli saanut tiedon sanan "jalkapohja". Oikea jalkateräni oli jäänyt vuonna koulubussin takapyörän alle vuonna 1958 tai 1959. Lisäksi molemmista jaloista oli leikattu suonikohjut. Jalat olivat turvonneet ja muuttuneet puumaisiksi. Liikkuessakin ne väsyivät, samoin sydän. Niillä ei kai enää kauan kävellä. Mietin lääkäriin tai fysioterpeutille menoa. Rukouksen aikana näin Jeesuksen polvistuneena ja kumartuneena jalkojeni puoleen rukoilijoiden välissä. Koin Jeesuksen rakkauden. Hän paransi molemmat jalkani. Se oli iloinen yllätys! Tunsin, kuinka verenkierron vapautuminen nousi ensin nilkkoihin, sitten polviin ja ylikin. Nyt on viikko kulunut. Jalkani eivät väsy eikä sydämeni. Kiitos Jeesukselle! -Ritva




Espoo - Leppävaara 13.11.2013
Raahauduin Leppävaaran Healing Roomiin tosi kipeänä koska minulla ilmeisesti oli munuaistulehdus. olin varma, että Herra parantaa minut siellä. Kun menin sisälle minulle sanottiin, että täällä on joku saanut tiedon sanat, että joku tulee parantumaan tänään tästä vaivasta. Ja niin paraninkin, sen jälkeen olen ollut terve. Herra Jeesus paransi tuon aiemmin usein toistuneen vaivani täydellisesti.



Espoo - Leppävaara 29.10.2013
Minulla oli oikeassa korvassa tinnitus ja korva oli lukossa. Rukousklinikalla käynnin jälkeen kävin lääkärissä ja hän totesi korvan olevan normaali. Särky on poissa.



Espoo – Leppävaara 15.10.2013 ja 29.10.2013
Käynnit HR:n rukousklinikalla
Jonotan selkäleikkaukseen välilevyn laajan repeämän takia. Kävin HR:ssä rukoiltavana ja nyt selkä on niin paljon parempi, että voin jo käydä uimassa! Aikaisemmin jokainen henkäys ja askel aiheuttivat uskomattomat hermokivut.
Toinen kiitosaihe: Sokeritautini puolesta myös ja joulukuun 2013 lääkärikäynnin jälkeen kävi ilmi, että sokeriarvot ovat lähes normaalit, vaikka insuliinin pistäminen on vähentynyt.



Kuopio 10.10.2013
Rukoushetken jälkeen sain sähköpostiini tarjouksen asunnosta ja nyt olen tehnyt sopimuksen ko. asunnosta.
Kiitos suuresti!



Helsinki - Pasila 10.10.2013
Klinikalle tullessa minulla oli kova, jyskyttävä päänsärky. Se oli alkanut aamuyöstä ja kestänyt koko päivän. Rukouksen jälkeen päänsärky oli kokonaan poissa!



Espoo - Leppävaara 10.10.2013
Syvästi huolestuneena tyttäreni perhetilanteesta tulin rukoiltavaksi.  Tänään tyttäreni kävi näyttämässä pattia kainalostaan ja sitä ei löytynyt.
Myös miehen vaikeaan työtilanteeseen oli tullut helpotusta yllättävältä taholta. Kiitos Jeesukselle, Hän on hyvä.



Lahti 7.10.2013
Olin sairastunut yli vuoden keuhkosairautta ja keuhkokuumetta. Olin kovin voimaton, väsynyt ja nukuin huonosti. Hädin tuskin jaksoin nousta kirkonmäelle ja portaita HR-klinikalle. Puolestani rukoiltiin ja voimani palasivat välittömästi. Ilo täytti sydämeni. Nyt ei ole keuhkoissa yhtään yskää tai tulehdusta. Nukun myös paremmin. Olen voinut pyöräillä iloiten ja kohottaa kuntoani.



Kuopio 26.9.2013
Puolentoista vuoden aikana olen joutunut muutamiin pikku onnettomuuksiin, ja oikea polveni on ollut kipeä. Rukouksessa kipu hävisi, ja on pysynyt poissa. Kiitän Jeesusta, että Hän haluaa ja osaa parantaa. Sain myös monia rohkaisun sanoja rukouksessa. Ne kantavat edelleenkin. On se aina yhtä iso ihme, miten vieraat ihmiset voivat välittää niin täsmällisiä tiedon sanoja. Kiitos Jeesus ja kiitos Kuopion Healing Roomilaiset!



Espoo 24.9.2013
Tulin Healing Roomiin ystävän kehotuksesta. Koin ihmeellistä rauhaa, vapautta ja Jumalan rakkautta. Olen saanut elämäniloa ja toivoa elämään. Koin myös, että opin luottamaan Jumalaan enemmän ja olen saanut enemmän itseluottamusta.



Kuopio 24.9.2013
Selkäni oli vammautunut putoamisen seurauksena siten, että välilevy painoi hermoa. Siitä taas koitui jalkakipu. Healing Roomissa käynnin jälkeen selkä, niska ja hartiat ovat parantuneet, kivut ovat hävinneet.



Lahti 22.9.2013
Rukousklinikalle oli lämmin ja hyvä tulla. Ilmapiiri oli rakkaudellinen ja ystävällinen. Hienolta tuntui, kun tiimi rukoili juuri minun puolestani. Koin voimakasta Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa. Huolet ja taakat jäivät rukousklinikalle ja mieli täyttyi ilolla. Jumala eheyttää ja parantaa pikkuhiljaa, sopivassa tahdissa.



Espoo 10.9.2013
Olen kärsinyt lapsesta saakka tosi vaikeista tunne-elämän ongelmista. Monta vuotta meni lääkkeiden varassa vuodesta toiseen, mutta unettomuudesta aloin kärsiä aika pahasti vasta jätettyäni mielialalääkkeet vuosi sitten, kehoni oli voimakkaassa jännitystilassa oikeastaan kellon ympäri.
Tiistaina 10.9  puolestani rukoiltiin monia asioita, mutta vanhemman miehen rukoillessa yöunieni puolesta koin jotakin tapahtuvan. Saman viikon torstaista lähtien olen nukkunut, mikä on täysin käsittämätöntä! Kiitos Jeesukselle ja Healing Room rukouspalvelijoille!



Hämeenlinna 30.8.2013
Rukous oli hyvin hoitavaa ja sielua hoitavaa. Rukoilijat olivat kokeneita rukoilijoita ja Herran palvelijoita. Suosittelen kaikille rukousklinikalla käyntiä, koska esirukouksessa on voimaa!



Tallinna, Viro 24.8.2013
Viime aikoina olen pyytänyt rukoustukea kuuloni puolesta. Kuulo tutkittiin äskettäin, kun kävin korvalääkärissä. Sain vuosien aikana kertyneet mittaustulokset itselleni. Huonokuuloisuutta on äitini suvussa ja se näytti seuraavan minuakin. Seuraava vaihe olisi kuulolaiteen hankinta, sanoi lääkäri mutta vastasin, etten vielä halua sitä. Kesä Healing Roomissa, Tallinnassa rukoiltiin kuuloni puolestani, joka on heikentynyt varsinkin puheen kuulemisen alueella. Nyt ole huomannut, että television puheääni voi olla esim. 17 vaikka se aikaisemmin oli 24. Puhelimen soidessa kuulen alkuhelähdyksen vaikka aiemmin mieheni ehti sanoa, että sinun puhelimesi soi. Töissä täytyy joskus puhua kuiskaten työtovereiden kesken ja siitäkin olen huomannut, että kuuloni on terästynyt.
Mikä sen ihanampaa, kuin meillä on uutta luova Jumala. Kunnia Hänelle.



Joensuu 30.8.2013
Istuin penkissä, kun edessä rukoiltiin toisen ihmisen kipeiden varpaiden puolesta. Omat varpaani parantuivat penkissä istuessani!



Joensuu 30.8.2013
Asun hometalossa ja minulla on astma. HR-koulutuksessa, yhteisen rukouksen aikana rykäisin pari kertaa. Sen jälkeen tuli ajatus mieleeni, että rykäise vielä kerran, että homeet lähtevät pois. Sen jälkeen on ollut helppo hengittää.



Joensuu 30.8.2013
Kolaroin polkupyörällä noin kuukausi sitten. Kaaduin pyörällä oikealle kyljelleni ja kylkiluuni ja lihakseni kipeytyivät niin, etten voinut hengittää syvään, en venyttää oikeaa kättä, enkä kantaa painavia taakkoja.
Joensuun Healing Room koulutuksessa rukoiltiin puolestani.  Kipu katosi. Voin hengittää kivutta keuhkot täyteen ja venyttää lihaksia ilman kipua.



Joensuu 30.8.2013
Selkäni oli ollut kipeä. Rukouksen aikana tunsin niin kuin nikamaa olisi oikaistu keskiselän kohdalla. Lisärukouksen aikana kivut hävisivät, sillä lihakseni olivat olleet kipeät.



Joensuun koulutus 30.-31.8.2013
Vasen polveni oli ollut kipeä kaksi viikkoa, joka askeleella tuntui särkyä. Rukouksen jälkeen polvi parantui.



Kuopio tammikuu 2013
Kuopion HR-rukousillassa parani polveni. Kiitos Herralle!



Joensuun koulutus 30.8.2013
Alaselkäni kivut hävisivät yhteisessä rukouksessa Susannen käskettyä selkäkipuja lähtemään Jeesuksen nimessä. Nukuin yön kivuitta, eikä aamullakaan ollut kipua, kuten yleensä on ollut.




Joensuu koulutus 30.8.2013
Vasemman olkapään vihlova kipu poistui rukousylistyksen aikana 30.8.2013 ja pystyin nostamaan käteni ja ojentamaan sen vaivatta ilman kipua. Kiitos ja ylistys!



Joensuun koulutus 30.-31.8.2013
Minulla oli usean päivän ajan hermosärkyä oikeassa kädessä. Käteni puolesta rukoiltiin Joensuun HR-koulutuksessa. Seuraavana aamuna kipua ei enää ollut.



Joensuu 30.-31.8.2013
Muutama vuosi sitten minulla oli usean kuukauden aikana usein  kovia, kouristavia alavatsa kipuja. Epäily endometrioosista ja varattu lääkäriaika. Tätä ennen katsoin TV7:stä ohjelmaa, jossa Susanne Laitinen kertoi Healing Rooms –toiminnasta ja lopuksi rukoili katsojien puolesta. Laitoin käden alaselän päälle ja tunsin kuinka Jumala kosketti ja paransi. Tiesin että olin parantunut. Lääkäri käynnillä sain kertoa, että olen jo parantunut eikä kivut enää palanneet.




Porvoo 20.6.2013
Kävin Healing Roomissa Porvoossa 31.5.2013. Olen 68 v. nainen, pyysin esirukousta kutiavasta ihosta, mikä on vaivannut minua nuoruudesta saakka. Kutina on ollut vaihtelevaa elämän aikana, yleensä on liittynyt veteen tai stressiin. Lääkärissä ei ole käyty, koska mistään ihottumasta ei ole ollut kysymys, ja kutina yleensä kesti vain puolesta tunnista tuntiin, kerralla. Viime vuoden aikana kutina ilmeni myös iltaisin mentyäni nukkumaan ja kesti yleensä noin tunnin, ettei voinut nukahtaa. Esirukouksen jälkeen muutama ilta oli vähän rajatapaus, kutittiko vai ei. Mutta nyt kolmeen viikon jälkeen voin sanoa, että ei ole ollut yhtään kutinaa. Hyvin on saanut nukkua, eikä saunomisen yhteydessäkään ole ollut ongelmia.
Kiitos Herralle!




Riihimäki 15.5.2013
Healing Room Riihimäen rukousklinikan tiimi-illassa tiimiläiset rukoilivat puolestani ”harjoitellessamme” uutta avattavaa klinikkaa varten. Pyhä Henki antoi heille näyn, jossa katselen taivaalle ja sanon ”Apua”. Puolestani oli rukoiltu useasti aiemmin saman asian vuoksi. Samana iltana nukkumaan mennessäni valtava sähkövirta meni pääni läpi ja sen jälkeen koko vartalon läpi varpaisiin asti ja yhtäkkiä tiesin vapautuneeni vuosikymmenten ajan kärsimästäni traumasta, joka oli syntynyt pitkäaikaisesta kiusattuna olemisesta persoonallisuushäiriöisen henkilön kautta.  



Riihimäki 3.3.2013
Healing Roomin Riihimäen koulutuksessa puolestani rukoiltiin ja paranin stressistä johtuvista muistihäiriöistä, joten minun ei tarvinnut mennä aiottuun magneettikuvaukseen sairaalaan. Vaikeudet olivat kestäneet vuodesta 2007 asti.




Tampere 23.4.2013.
Rukoiltiin isän rakkauden kokemisen kaipuun puolesta. Rukoilijalle tuli tiedon sanat, että minulla on vaikea ihmissuhde, johon haluat muutosta. Myös Isä haluaa sen muuttuvan. Koska selkeästi tiesin mistä oli kysymys, rukoilimme vielä tarkemmin asian puolesta ja silloin koin että minut olisi ympäröity pumpulilla. Vaikka olin hämmentynyt rukoilijalta kuulemieni sanojen vuoksi, kuitenkin oli levollinen olo. Herra tietää tarkkaan mitä milloinkin tarvitsemme. Kiitos!




Salo 8.4.2013
Tulin rukoiltavaksi Salon Healing Roomiin, koska minulla oli kurkku ollut kipeä jo neljättä viikkoa. Olin syönyt 3 antibioottikuuria.
Heti rukouksen jälkeen kurkkuni oli edelleen kipeä.
2-3 tunnin jälkeen kurkku tuntui toiselta puolelta jo paljon paremmalta. Ja yön jälkeen aamulla kurkku ei ollut lainkaan kipeä.
Minusta tämä oli Herran teko.




Vantaa - Tikkurila 15.3.2013
Rukoustilanteessa tarkastettiin jalkojeni pituus, en tiennyt, että ne olivat eri pituiset (ero yli 2 cm). Rukouksessa toinen kasvoi saman pituiseksi kuin toinen, katselin itse kasvua. Samoin katsottiin, ovatko käteni samanpituiset, ne eivät olleet. Niiden puolesta ruoiltiin - ja pian ne olivat yhtä pitkät. Heti sen jälkeen hartioissa vapautui jotain, oli sellainen olo, että hartioita ei enää paljon olisi olemassakaan! Kyllä ne olivat paikallaan, mutta aivan kevyen oloiset. Rukouksessa tuli myös sanat, että Herra rakaudessaan tänä iltana teki nämä asiat minulle.




Helsinki – Pasila 20.2.2013
Menin rukoiltavaksi eräänä iltana, kun päälläni oli pari viikkoa kestänyt valtava tuska, ahdistus ja yksinäisyyden tunne.
Sen torstai-illan jälkeen ahdistus hävisi täysin, tunnemaailma on ollut seesteinen ja sydämessä ihmeellinen rauha.



Järvenpää 23.2.2013
Rukoilimme joitain viikkoja sitten Järvenpään Healing Roomissa, että saisin työpaikan. Nyt Jeesus vastasi rukoukseen ja olen saanut työpaikan. Sellaisen, jossa voin olla Jumalan käytössä. Tämä on todellinen rukousvastaus ja olen siitä tosi iloinen ja kiitollinen Jumalalle



Helsinki -Pasila 20.2.2013
Menin rukoiltavaksi eräänä iltana, kun päälläni oli pari viikkoa kestänyt valtava tuska, ahdistus ja yksinäisyyden tunne.
Sen torstai-illan jälkeen ahdistus hävisi täysin, tunnemaailma on ollut seesteinen ja sydämessä ihmeellinen rauha.



Kouvola / Kotka kevät 2013
Olen käynyt Kouvolan ja Kotkan Healing Room -rukousklinikoilla pyytämässä, että Herra Jeesus antaisi apunsa, viisautta ja taitoa opiskeluihini ja näyttökokeisiin.
7.3.2013 oli viimeinen näyttökoe ja se meni hyvin. Kiitos Jeesukselle sain valmistua uuteen ammattiin ja sain paljon uutta tietoa ja taitoa.



Vantaa – Tikkurila 4.2.2013
Viime syksyn aikana Healing Roomissa rukoiltiin useasti perheeni vaikean taloustilanteen puolesta. Erään ystävän rohkaisemana aloin taas antamaan täydet kymmenykset Jumalalle siitä huolimatta, että pelkäsin taloudellisia vaikeuksia. Tämän jälkeen puolestani rukoiltaessa, rukoilijat näkivät kuvan, että seteleitä sataa taivaasta.

Pian alkoikin sataa: sain runsaan veronpalautuksen, suuren henkilökohtaisen tulospalkkion, tyttärellemme lahjoitettiin polkupyörä ja mieheni sai uuden kannettavan tietokoneen. Mitä ajattelinkin, että tarvitsisimme, Jumala antoi. Sain myös uuden, aiempaa paremman vakituisen työpaikan. Jumalan siunaus raha-asioidemme suhteen on ollut hyvin konkreettista ja runsasta!



Seinäjoki 7.2.2013
Menin Seinäjoen rukousklinikalle 7.2.2013 hyvin väsyneenä, masentuneena ja monin tavoin heikkona. Koin syvää Jumalan hoitoa rukoustiimin rukoillessa puolestani. Pyhä Henki kosketti minua, parantaen sisintäni ja vapauduin monista peloista.

Kiitän Jeesusta avusta, jonka sieltä sain.



Lahti 13.1.2013 Taakka hävisi harteiltani kokonaan. Tällä hetkellä en tunne enää reumakipuja selässäni. Kaunis kiitos rukoilijoille.



Kuopio 17.1.2013
Kävin loppu keväästä 2012 Healing Room –rukousklinikalla pyytämässä rukousta polvivaivoihin, rukouksen jälkeen huomasin oireiden helpottavan. Kesällä oikean polven kipu parantui kokonaan. Myös lääkäri totesi polveni terveeksi.

Tammikuussa 2013 lepo ja rauha laskeutuivat, kun elämäni ongelmien puolesta rukoiltiin Healing Roomissa. Kiitosmieli jäi ja katkeruus hävisi.




Porvoon koulutus 25.-26.1.2013
Teini-iästä saakka olen kärsinyt päänsäryistä ja migreeneistä, jotka usein kestävät monta päivää. Koulutuksen ensimmäisenä iltana minulla oli kova päänsärky, joka oli alkanut jo aiemmin päivällä. Vaikka en mennyt eteen rukoiltavaksi, huomasin kuitenkin kuinka särky pikkuhiljaa helpotti ja kotiin lähdin täysin oireettomana!

Yön aikana iski migreeni, enkä särkyjen vuoksi pystynyt kunnolla nukkumaan. Aamulla voin pahoin. Koulutuspaikalle päästyäni huonovointisuus paheni, kylmää hikeä pukkasi ja menin voimattomaksi. Tätä kesti jonkin aikaa, jonka jälkeen oloni parani nopeasti. Migreeni oli tipotiessään! Näin pikaista paranemista migreenistä en ole koskaan kokenut näiden 23 vuoden aikana, joina olen migreenistä kärsinyt. Kiitos Jeesukselle!



Espoo - Leppävaara 25.1.2013
Silmieni puolesta rukoiltiin Albergan Healing Roomissa joulukuussa 2011. Silmävaivani ovat poistuneet ja esirukoilijan uskossa lausutut sanat toteutuivat suorastaan profeetallisesti. Kiitän Healing Room -työstä  ja toivotan sille Jumalan siunausta!



Lohja 1.11.2012
Selkäni leikattiin 2009. Leikkaus epäonnistui ja lääkärit sanoivat, että tulen kärsimään toispuoleisesta hermosärystä loppuikäni. Kävelemään pystyin rollaattorin avulla. Kun en liikkunut, lihoin 15 kg ja se taas aiheutti lisää vaivoja. Sitten vasemmassa polvessa todettiin nivelrikko, joka johtui ylipainosta. Olin uskossa, mutta luulin, ettei edes Jumala pysty minua auttamaan. Sitten tulin Healing roomiin rukoiltavaksi ja sinne jäivät ongelmani ja kipuni!
Kiitos, kunnia ja ylistys Jumalalle!  Muutaman kuukauden jälkeen palautin rollaattorin ja muut apuvälineeni terveyskeskukseen. Nyt olen käynyt vuoden kuntosalilla rankoissa treeneissä 3 kertaa viikossa, kävelen kolme kertaa tunnin lenkkejä viikossa ja painoni on pudonnut 10 kg ja kaikki kivut ovat poissa, meillä on suuri ja ihmeitä tekevä Jeesus! Hän todella parantaa ja vapauttaa sairauksista! Nautin elämästäni täysillä!



Helsinki - Pasila 25.10.2012
Syksyllä 2011 minulla todettiin sydäntulehduksesta jäänyt vamma. Lääkärin arvion mukaan joudun käyttämään astmalääkkeitä koko loppuikäni ja jos liikunta aiheuttaa kipua, niin se on lopetettava. Tämä oli minulle liikunnanohjaajana tosi iso asia. HR:ssä rukoiltiin useasti ja nyt tämä "parantumaton" vamma on lähes poissa. Pystyn liikkumaan ilman kipuja ja ilman astmalääkettä, tänään kävin ensi kertaa uimassa 30 min! Tuli voittajan varmuus, Jeesus on voittaja, parantaja ja pelastaja.



Tukholma 1.9.2012 Healing Room -koulutus
Minulle on n. 3,5 vuotta sitten tehty jäykistysleikkaus, mutta selkävaivat ovat palanneet ja olen joutunut lopettamaan työni. En pysty kunnolla liikkumaan ja minun on vaikea istua tai kävellä pidempiä matkoja. Tämä on johtanut univaikeuksiin ja olen joutunut ottamaan särkylääkettä säännöllisesti. Perjantai-illan konferenssissa tuolilla istuminen oli vaikeaa, johtuen myös melko pitkästä matkasta lähijunalla ja kävellen.

Kun lauantaina jatkoimme ihanaa konferenssia oli tarkoitus myös ns. harjoitella parantavaa rukousta käytännössä. Monet meidän ryhmästä menivät eteen saamaan esirukousta ja tulivat parannetuiksi.

Silloin tuli tiedon sana, että jonkun toinen jalka on noin 1,5 cm liian lyhyt. Tämä täsmäsi minuun, sillä näitä vaivoja minulla on ollut noin 20-vuotiaasta asti kun työssä jouduin nostamaan paljon raskaita kuormia.

Silloin menin eteen ja istuuduin tuolille. Minun piti istua oikein kunnolla, jotta voisi nähdä jalkojen pituusero, joka oli noin 1,5 cm. Monet totesivat näin olevan. Sitten puolestani rukoiltiin lyhyt rukous, että parantuminen tapahtuisi Jeesuksen nimessä ja Pyhän Hengen voimassa.

Silloin tunsin ensin lämpimän sähkövirran aaltoilevan molempien jalkojen läpi, ja samalla se hieroi lämpimästi ja ihanasti. Tätä jatkui jonkin aikaa ja samalla katselin miten jalkani kasvoi! ”Kiitos rakas Jumala”, ajattelin, ”että parannat minua, mutta miten käy muun selkäni ja välilevyn pullistuman kanssa?” – näin ehdin nopeasti ajatella - ja samassa hetkessä tunsin kuinka lämpö levisi ja sähkövirta nousi myös selkää pitkin!! ”Miten ihanaa, kiitos rakas Jeesus, että parannat minut”, ajattelin, enkä ihan tuntenut olevani sen arvoinen, koska on niin paljon muita kärsiviä!

Ryhmässämme jotkut muutkin näkivät kun jalkani kasvoi. Tunsin itseni heti aivan pirteäksi ja liikuntakykyiseksi, ei mitään särkyä. Tunnen suurta kiitollisuutta Suurta Jumalaamme kohtaan, joka on meidän Parantajamme ja joka ilmentää voimansa.

Nyt on kulunut muutamia päiviä tästä ja selkäni on edelleen täysin terve, josta olen todella kiitollinen.

Ihanasti kiitollinen 60-vuotias mies.



Kerava 23.8.2012
Kävin viime maanantaina Keravan Healing Roomissa pyytämässä esirukousta moneen asiaan. Pyysin mm. parantumista toiseen silmääni, jossa oli jo pari päivää ollut yläluomessa jonkinlainen tulehdus ja sen johdosta iso, kipeä paise. Olin syönyt lääkärin määräämiä antibiootteja jo monta päivää, mutta tulehdus tuntui vain pahenevan. Healing Roomissa käyntini jälkeisenä aamuna silmäni oli yhtäkkiä todella paljon parempi ja nyt se on jo melkein normaali. Kiitos Taivaan Isälle ihmeellisestä ja ihanasta parantumisesta!! Ja kiitos myös rukoilijoille!



Hartola 27.5.2012
Olimme ilalla 26.toukokuuta kotikokouksessa ja polveni parani rukouksessa. Ei enää lonsku, kyllä Jeesuksen käsi on ihmeelinen. Ihmeellistä, että hetkessä vaan parannus tulee voimaan, kiitos tästä kuuluu Herralle ja kaikki hyvä mitä siinä samalla tapahtui. Ei mikään voi niin virvoittaa enkä muusta sellaista iloa saa, kuin että Herra parantaa.



Itä-Helsinki 2.5.2012
Puolestani on rukoiltu ja rukousvastauksena niveleni käsistä ja jaloista ovat lähes terveet,kivut ovat vähentyneet. Myös sisäisesti olen muuttunut ja rakentunut terapeuttini ja ystävieni sekä oman kokemukseni mukaan. Työsuhteeni on jatkunut, myös taloudellinen tilanne parantunut.



Espoo 18.4.2012
Kävin Healing Roomissa rukoiltavana 17.4.12 Albergan kartanossa Leppävaarassa. Olin käynyt silmälaserleikkauksessa, josta toipumisesta tulikin aika järkyttävä kokemus! Silmäkivut ja näkö oli tosi huono ja sumuinen pari viikkoa, ja haittasi todella paljon elämääni! Puolestani rukoiltiin ja henkilö, joka oli rukoilemassa oli myös itse alkanut parantua huononäköisyydestä! Huomasin heti eron jo klinikalla, kun testasimme näköäni, mutta viimeistään, kun lähdin kotiin kaikki oli kirkasta ja selkeää! Täydellinen ihme! Jeesus paransi, kun silmälääkärikin vain ihmetteli, miksi näköni ei parannu! Ajoin sumussa klinikalle ja lähdin kirkastunein katsein kotiin, Kiitos Herralle ja Hänen palvelijoilleen!



Oulu 2.4.2012
Vaikeat rytmihäiriöt ja yleisvointi paranivat huomattavasti. Kaliumarvo parani, pelko ja ahdistus hävisivät ja masennus väistyi.



Maarianhamina 1.4.2012
Vuoden 2011 alussa pidettiin Healing Room infotilaisuus seurakunnassamme Maarianhaminassa ja toin 15-vuotiaan tyttäreni esirukoukseen. Olimme äskettäin alkaneet tutkimukset siitä miksi hän ei tule murrosikään ja pituuskasvukin oli pysähtynyt. Saimme tutkimuksen jälkeen kuulla että häneltä ei löytynyt kohtua eikä munasarjoja. Hänen puolestaan rukoiltiin tuossa infotilaisuudessa ja myöhemmin keväällä tehtiin uudet tutkimukset. Tällöin tyttäreltämme löytyi normaalit kohtu ja munasarjat! Syyksi ilmiölle todettiin myöhäinen kehitys ja "perinnöllisyys"!



Tampere 20.3.2012
Oikea jalka oli ollut kipeä ja lääkäri epäili veritulppaa. Puolestani rukoiltiin Tampereen Healing Roomissa. Olin tutkimuksissa, mutta ei löytynyt veritulppaa, vaan veri pääsi vapaasti kiertämään. Kunnia ja kiitos Jumalalle!



Lapua 26.3.2012 (rukoiltavan luvalla)
Lapuan tiimi oli 12.1.2012  HR-esittelytilaisuudessa. Illan lopussa oli rukouspalvelu, jossa rukoilimme henkilön puolesta, jolla oli paha ihottuma. Rukoillessamme minulle nousi mieleen sana "hunaja". En ensin sanonut sitä, mutta kun sana ei jättänyt rauhaan sanoin sen. Rukoiltava naurahti ja sanoi että hän on oikea hunajan suurkuluttaja. Hän aikoi nyt jättää hunajan pois ruokavaliostaan ja kehoitimme häntä antamaan palautetta jos ihottuma paranee. Parin kuukauden päästä hän tuli keskustelemaan eräässä toisessa rukoustapahtumassa ja näytti miten ihottuma oli kokonaan hävinnyt kun hunaja oli jätetty pois.



Tampere 6.3.2012
Päänsärkyni puolesta rukoiltiin Tampereen Healing Roomissa tammikuussa. Päätäni ei ole särkenyt 1,5 kuukauteen. Kunnia Jumalalle!



Jämsä 5.3.2012
Niskani oli kovin kipeä kevätkesällä 2011. Välilevy oli lääkärin (fysiatrin) mukaan rikkoutunut ja vuoti hermojuureen hapanta nestettä. Minulla oli kovaa hermosärkyä niskassa ja kävin Jämsän Healing Roomissa, jossa puolestani rukoiltiin. Sen jälkeen pikkuhiljaa (noin 2 viikkoa) kipu alkoi hellittää, eikä leikkausta tarvittu. Kiitos Herralle! Kiitos rukoilijoille!



Espoo 23.2.2012
Kokonaisvaltaista parantumista on tapahtunut, masennus ja ahdistus vähentyneet, eikä enää ole alavatsakipuja. Myös muut kivut lieventyneet. Viime kerralla rukoilijat saivat näyn jonka voisi tulkita lupaukseksi paranemisesta. Todellakin aion jatkaa Healing roomissa käymistä! Kiitokset kaikille rukoilijoille, teette arvokasta työtä!



Helsinki-Pasila 23.2.2012
Minut voideltiin öljyllä ja kaksi viikkoa sen jälkeen koin, että 15 vuotta kestänyt lievä masennus lähti pois. Koin, että Jumala nosti minua ylöspäin. Kolmannella kerralla koin, että sukukiroukset molemmilta (sekä isän, että äidin) puolilta katkesivat.



Joensuu 7.2.2012
Olen kärsinyt ahdistavasta pakko-oireisesta häiriöstä, josta Jumala ihmeellisesti paransi rukousklinikalla käymisen jälkeen. Yhtäkkiä vaan huomasin itse ja miehenikin huomasi, että olin vapautunut pakko-oireista. Kiitos ja kunnia Jumalalle!



Kuopio, tammik. 2012
Kävin HR:n info- ja parantumisillassa ja puolestani rukoiltiin. Minulla oli silloin leikattu vasemman puolen sääri, josta kaikki luut olivat poikki ja siihen tuli myöhemmin komplikaatioita ja tulehduksia. Tuli myös antibioottien aiheuttama ripuli ja kova kuume. Tulehdusarvot olivat korkeat ja tilanne oli hengenvaarallinen. Sain siihen hoitoa sairaalassa ja puolestani myös rukoiltiin eri puolilla. Nyt voin kävellä taas. Myös oikea olkapääni leikattiin ja leikkaus onnistui hyvin ja nyt voin jo touhuta käden kanssa. Kiitos Herralle!



Oulu 16.1.2012
Vaikeat rytmihäiriöt ja yleisvointi paranivat huomattavasti. Kaliumarvo parani, pelko ja ahdistus hävisivät ja masennus väistyi. Kävin vaikeitten rytmihäiriöiden vuoksi Oulun Healing Roomissa.



Lapua 18.12.2011
Sairastan hermovaurion aiheuttamaa kroonista kiputilaa ja ajoittain kipu on niin voimakasta ja pitkittynyttä etten saa nukuttua edes lääkkeiden avulla. Minulla oli tosi paha kipuilujakso takana, enkä ollut nukkunut reiluun viikkoon kuin parin tunnin yöunia ja oli sellainen olo, että murenen paloiksi maanrakoon. Minulla ei ollut enää muuta mistä yrittää saada apua kuin Jumala ja menin Lapuan HR-klinikalle. Puolestani rukoiltiin ja siinä hetkessä tunsin lämmön ja raukeuden laskeutuvan päälleni. Sain myöskin rukousliinan jonka laitoin tyynyni alle ja nukuin heti seuraavana yönä 8 tuntia heräämättä kertaakaan kipuun. Nyt olen saanut nukuttua univelkojani pois, olen nukkunut öisin ja välillä päivälläkin.



Joensuu 13.11.2011
Olin ensimmäistä kertaa rukoiltavana 18.10.2011 Joensuun rukousklinikalla. Pyysin rukoilemaan polveni puolesta joka oli kipeä ja vapautumaan lopullisesti rauhottavasta lääkkeestä. Polvikipu loppui rukousillan jälkeen ja nyt olen vapautunut kokonaan lääkkeistä.



Lohja 5.11.2011
Kiitos Lohjan Healing Room tiimille joka rukoilivat puolestani. Minulla oli kova iskias ja viimeisillä voimilla tulin Healing Roomiin, keppiin nojaten. Kipu hävisi ja takaisin parkkipaikalle kykenin kävelemään  kivutta. Kynnys Healing Roomiin on nyt huomattavasti matalampi ja uskon että palaan vielä muissa merkeissä.



Jämsä 17.8.2011
Kaaduin polkupyörällä sillan kaiteeseen. Sairaalassa todettiin mustelma aivokudoksessa, se aiheutti huimausta, päänsärkyä ja huonoa oloa. Lisäksi oli ruhjeita ympäri kehoa. Olin sairaalassa viikon, onneksi ei tullut aivoverenvuotoa. Huono olo jatkui. Menin Healing Roomin rukoustelttaan ja puolestani rukoiltiin. Tunsin lämpöä, ihan kuin veri olisi alkanut sisällä kiertämään ja heti kun astuin teltasta ulos, olo oli hyvä, huimaus ja huono olo oli pois! Hyvä olo on säilynyt. Pyöräilemään lähtiessäni koin niinkuin joku olisi sanonut "Laita kypärä päähän". Lääkäri totesi: "Kypärä toimi suojelusenkelinä."



Jämsä 13.8.2011
Olen saatananpalvojaperheestä. Uskoontuloni jälkeen jouduin taisteluun henkivaltojen kanssa. Jouduin 20 vuotta käyttämään suuria määriä rauhoittavia lääkkeitä. Tästä huolimatta ahdistus jatkui. Kävin Healing Room -rukousklinikalla kaksi vuotta sitten. Rukoilija sai sanan, että lääkkeet jää vielä kaappiin. Tänä kesänä alkoi tapahtua; lääkkeet vähenivät ja nyt en syö enää lääkkeitä ollenkaan. Oloni on mahtava ja toimintakyky on palautunut. Jeesus elää ja voi parantaa!



17.7.2011 Anjalankoski, Inkeroinen parantumisilta
Menin rukoiltavaksi vasemman käden puutumisen vuoksi. Itse en tuntenut mitään erityistä, mutta yksi rukoilija sanoi että tunsi lämmön kädessään, joka oli juuri kipeän paikan päällä lapaluun alaossassa. Lähtiessäni pois oli niin hyvä olo ja käsi oli ihmeellisen kevyt. Kiitos Jeesukselle, Hän paransi käteni. Enää se ei ole puutunut, eikä kipeä vaan taipuisa ja terve. Heti illalla menin nostelemaan painavaa astiaa, eikä käsi nostelusta ole kipeytynyt. Kiitos Jeesukselle Kristukselle!



13.5.2011 Espoo ja Itä-Helsinki
Yli vuoden kestänyt hyvin kivulias olkapään vaiva ja siitä seurannut jäätynyt olkapää parantui täysin hetkessä 7.2.2011 klo 23. Käsi liikkuu kaikissa liikeradoissaan täysin normaalisti! Olin käynyt rukoiltavana Leppävaaran ja Kontulan Healing Roomissa joitakin kertoja ja myös ystävät olivat esirukoilleet olkapääni puolesta. Käsikirurgin ja ortopedin diagnoosin mukaan vaivaan olisi saanut varautua kahden vuoden sairastamisella. Lääkärini ja fysioterapeuttini sanoivat tämän olevan todellinen ihmeparantuminen. Kiitos parantumisesta kuuluu yksin  JEESUKSELLE! Amen.



Jämsä 9.5.2011
Polven puolesta rukoiltiin. Nyt se on kunnossa!



Jämsä 2.5.2011
Olin ahdistunut tullessani. Rukouksen aikana ja sen jälkeen koin suuren helpotuksen tunteen, että asiani ovat Herran kädessä eikä minun tarvitse huolehtia. Selkäkipuni helpottui jonkin verran, mutta sisäinen kipu helpottui kokonaan.



17.4.2011 Turku
Olin magneettikuvissa tammikuussa 2011: Näkyvä Duraalinen AV-fisteli (ylimääräinen aivoverisuonivaltimo, jolla laskimoyhteys) aiheutti suhinaa sydämen sykkeen tahdissa. Nyt huhtikuussa 11.04.2011 kuvattiin perinteinen pään varjoainekuvaus (katetriangio), jossa sitä suoniyhteyttä ei enää ollut. Yhteys oli mennyt tukkoon ja näin tapahtuu kollegoiden mukaan HARVOIN! KUNNIA JA KIITOS YKSIN JUMALALLE!


  • TV7: Ritva - Jumala paransi pitkän ja vaikean masennuksen

    This text will be replaced

    TV7:n Kosketus -ohjelma 257 - 2011
    Ritva - Jumala paransi pitkän ja vaikean masennuksen

    Miten voi olla näin kevyt olo, Ritva sanoo tänään. Hän sai avun musertavaan masennukseensa rukousklinikalta, Healing Roomista, jonne kuka tahansa voi mennä rukoiltavaksi, (kesto 9:57). Alkuperäinen ohjelma linkissä: www.tv7.fi




    16.4.2011 Maarianhamina
    Kaaduin kolme vuotta sitten pahasti pyörällä ja loukkasin onnettomuudessa
    kasvoni ja polveni. Onnettomuuden jälkeen jalassa ei ollut enää voimaa ja en
    voinut varata painoa jalalle. Koulutuksessa puolestani rukoiltiin. Tunsin jo
    rukouksen aikana, että polveen tuli voimaa ja se parani täysin. Kiitos Herralle!

    16.4.2011 Maarianhamina
    Kuulin ystävältäni Healing Roomista ja ajattelin mennä kaksipäiväiseen koulutukseen. Minulla todettiin tänä talvena astma, johon olen saanut lääkityksen ja se on pysynyt hyvin "kurissa". Istui salin taainmaisessa penkissä ja siinä  istuessani minua alkoi ahdistaa rinnasta ja mietin mistä tämä johtui. Tilaisuuden vetäjä kysyi osallistujilta, tunsiko joku ahdistusta rinnassa? Ja minähän tunsin! Nostin käteni ja minua pyydettiin tulemaan eteen rukoiltavaksi. Koin miten valtava Pyhän Hengen voima tuli ylleni ja kyyneleet alkiovat valua poskiani pitkin. Koin samassa tilaisuudessa myös olkapääni parantumisen. Minulla oli tullut olkavarren lihakseen jonkinlainen tulehdus ja kiputila, johon söin tulehduskipulääkkeitä. En pystynyt nostamaan kättä. Kipu katosi pian rukouksen jälkeen ja pystyin vaivatta nostamaan käden ylös. Aamulla kipu oli täysin poissa eikä ole palannut sen jälkeen. Kiitos Jeesukselle, Hän on Ihmeellinen!

    16.4.2011 Maarianhamina
    Olin mukana Healing Roomin koulutuksessa Maarianhaminassa. Lauantaina puolestani rukoiltiin ja kipu katosi jalastani. Minulla oli jalassa veritulppa, jota särki ja kipeä alue kutistui kämmeneni kokoisesta peukalon kokoiseksi. Jalka on edelleen hyvä. Kiitoksia paljon.

    Jämsä 7.3.2011
    Oikea jalkani ruhjoutui vuosia sitten. Siitä asti se on ollut kovin kipeä. Rukouksessa lämmin virta meni läpi siihen ja tunsin kivun lähteneen. Kiitos Jumalalle ja kunnia Jeesukselle - Ylilääkärillemme!

    3.3.2011 Espoo
    Kävin 2010 keväällä Espoon Healing Roomissa pyytämässä esirukousta pitkittyneen sairastelun vuoksi. Sairaudet väistyivät ja uskon, että Jumala paransi minut ja perheeni. Sain myös kokea sisäistä rauhaa ja vapautumista peloista. Kiitos Jumalalle, joka on voimallinen parantamaan ja vapauttamaan.

    28.2.2011 Joensuu
    Minulla on vasemmassa ranteessa vanha jännevamma, jota on 2000-luvun alussa leikattu kolme kertaa ja syksyllä 2010 siihen tarvittiin vielä neljäs leikkaus. Tämän leikkauksen yhteydessä otetussa röntgenkuvassa todettiin +4mm liian pitkä kyynärluu ja alettiin suunnitella sen lyhennystä eli viidettä leikkausta. Ennen uusia kontrollikuvia ja käsiortopedillä käyntiä, käteni puolesta rukoiltiin HR-illassa. Rukouksen aikana ranteeni luut liikkuivat niin, että rukoilija tunsi liikkeet sormiensa alla. Samoin itsekin tunsin liikkeet ja sen jälkeen käsivarttani pitkin kulki kuuma Pyhän Hengen aalto koko vartaloon. Tammikussa 2011 otetussa kuvassa luun pituus oli enää +2.7mm, joka on alle leikkausrajan. Tapahtuipa tuossa rukoustilanteessa millimetrien osalta mitä vain, niin ranteeni on nyt parantunut, eikä uutta leikkausta tarvita.

    17.2.2011 Lapua  
    Polveni ovat olleet pahasti kipeät 18-vuotiaasta saakka. Sen vuoksi jouduin lopettamaan kilpaurheilun ja ns. normaalit kävelyreissut ja kaupungilla käytävät kauppareissutkin kipeyttivät polveni. Olin syksyllä 2010 Lapuan klinikalla ja polvieni puolesta rukoiltiin. Tajusin muutamaa viikkoa myöhemmin, että polviani ei ole särkenyt enää lainkaan. Kiitos ihanalle Taivaan Iskälle!

    17.2.2011 Lapua
    Rukousaiheenani oli, että löydän oman alani työtä. Nyt olen ollut mukavassa työpaikassa jo 2 kk.

    15.2.2011 Tampere
    Olin kärsinyt lapsettomuudesta melkein 6 vuotta. Varsinaista syytä ei tutkimuksissa ollut löytynyt, tosin lievän endometrioosin epäiltiin hidastavan asiaa. Monien rukousten ja Healing Room käyntien jälkeen lapsettomuus (ja muutkin oudot vaivat) alkoivat selvitä. Nyt olen raskaana. Kiitos ja kunnia Jumalalle ja kiitos myös teille Healing Roomissa.

    15.2.2011 Espoo
    Käytyäni Healing Roomissa olen saanut kokea siunausta ja voimaa, joka on kantanut arjessa. Olen jaksanut paremmin, kokenut, että Jeesus on hoitanut kokonaisvaltaisesti elämääni ja olen voinut ja jaksanut auttaa ja rukoilla itse lähimmäisten puolesta. Henkilökohtainen & perhe-elämä on tasoittunut.

    3.2.2011 Helsinki-Pasila
    Rukousaiheenani oli intiimialueen kivut. Ne olivat tulleet tosi koviksi ja pelkäsin niiden jäävän pysyviksi, koska ei ollut löytynyt mitään parannuskeinoa. Mutta Jumala oli armollinen ja paransi. Jotain tuntemuksia on vielä, muttei enää varsinaista kipua.

    25.1.2011 Espoo
    Tammikuun alussa rukousklinikalla Espoossa rukoiltiin pienen tyttäreni syömisongelmien puolesta. Kävin ensimmäistä kertaa klinikalla ja kaksi ihmistä rukoili tilanteemme puolesta. Ei mennyt kovin montaa päivää kunnes tyttäreni alkoi yllättäin syömään. Muutos oli todella dramaattinen ja kivi tippui sydämeltäni samantien - tiesin että Herra oli kuullut rukoukset ja saimme alkaa syöttää yhteistyökykyistä lasta. Meidän ei tarvinutkaan


    31.5.2010 Jämsä
    Uneni on parantunut, kun sen takia on Healing Roomissa rukoiltu. Olen alkanut vapautua huonounisuuden kahleista.

    30.5.2010 Kouvola
    Pitkäaikaisen silmätulehduksen ja jatkuvan herpeksen uusiutumisen takia tulin rukousklinikalle. Ekalla kerralla silmän särky helpotti, mutta valon arkuus jatkui. Tulin vielä toisen kerran käymään ja sen jälkeen paraneminen alkoi. Särky ja kipu ja valon arkuus on poissa. Näkökyky jää huonommaksi, mutta nyt voin elää normaalia elämää. Kiitos.

    14.5.2010 Vantaa - Tikkurila
    Kävin rukoiltavana Healing Roomissa perheasioideni ja poikani (12 v.) mielenterveysongelmien puolesta. Vuosi sitten hän oli terapian tarpeessa ja erittäin masentunut. Hän on käynyt myös itse kaksi kertaa Healing Roomissa rukoiltavana ja nyt poika on täysin terve, reipas ja iloinen. Koulu menee hyvin ja hänellä on paljon kavereita.

    4.5.2010 Kouvola
    Olen käynyt rukoiltavana useamman kerran ja pyytänyt, että yöunet paranisivat. Olin nukkunut v.2008 alkaen reilut 2 v. ainoastaan nukahtamislääkkeen avulla ja käytin niitä joka yö. Maaliskuun 5. päivän jälkeen olen nukkunut ilman nukahtamislääkkeitä ja vain muutamana iltana olen ottanut ½ tablettia! Kiitos Jeesukselle!"

    22.4.2010 Helsinki-Paloheinä
    Olin kärsinyt 3-4 vuotta kovaa päänsärkyä ja hermosärkyä niskanikamassa, joissa on kulumaa. Kahden viime vuoden aikana kipukohtaukset vain pitkittyivät, käytin vahvoja lääkkeitä, kävin 1-2 vk välein hierojalla jumiutuneiden niska-hartialihasten takia ja olin usein sairaslomilla. 8.4. oli taas kovat kivut päällä kun tulin Healing Roomiin rukoiltavaksi ja en tuntenut mitään erityistä. Illalla kotona tunsin, että jotakin on tapahtumassa, seuraavan yön nukuin tosi hyvin ja aamulla heräsin ilman kipuja! Nyt olen ollut jo kaksi viikkoa ilman kipuja, olo on pirteä ja kevyt ja jaksan kotona ja töissä mitä vain. Päänsäryn lisäksi vasen korvani on myös parantunut! Vuosia siinä oli huonompi kuulo kuin toisessa ja se oli jotenkin "tukossa", nyt korva on terve ja kuulen sillä hyvin! Koko ajan vain naurattaa ja haluaisin jatkuvasti kertoa kaikille mitä Herra on tehnyt. Kiitos Herrani, suuri parantajani!

    8.4.2010 Itä-Helsinki
    Heinäkuussa 2009 selkääni tuli välilevynpullistuma ja issiashermo jäi puristuksiin. Jouduin useiden kuukausien sairauslomalle ja olin pitkiä aikoja vuodepotilaana. Tuskat olivat kovat ja pullistuma ei alkanut vetäytyä, vaan kiputila jäi ikäänkuin päälle. Kävin tammi-maaliskuussa 2010 muutamia kertoja Itä-Helsingin klinikalla rukoiltavana ja joka kerta kivut hellittivät enemmän. Nyt on jo huhtikuu ja olen pystynyt jatkamaan normaalia elämää. Käyn töissä, harrastuksissa ja olen vallannut kotini takaisin pölypunkeilta! Maaliskuussa pystyin ensimmäisen kerran luuttuamaan lattioita heinäkuun jälkeen. Jeesus on uskollinen ja hyvä Isä. Kiitos Hänelle ja Kontulan Healing Roomin rukoilijoille, jotka kohtasivat minua joka kerta rakkaudella!

    11.2.2010 Helsinki-Paloheinä
    Olen käynyt rukoiltavana rukousklinkialla ja rukoushetket ovat olleet hoitavia ja siunaavia. Selkeä parantuminen on, että selkäkivut ovat poistuneet. Lisäksi munuaissairaudessa on tapahtunut selkeä käänne parempaan ja univaikeudet ovat helpottuneet huomattavasti.

    27.1.2010 Vantaa-Tikkurila
    Menin syksyllä rukoiltavaksi, vaikka en oikein ollut ajatellut rukousaiheita. Keskustelussa löytyi aiheiksi selkävaiva, joka on vaivannut lähes 30 vuotta (sukuvika 4/8 sisaruksesta on leikattu samanlaisen vaivan vuoksi). Olen "oppinut elämään selkäni kanssa" päivittäisen kuntoutuksen avulla. Selkäni parani: oireet ja joka-aamuinen jäykkyys hävisivät. Lisäksi rukoiltiin tyttäreni 22-vuotiaan tyttären puolesta: oli haluton opiskelemaan, ei ottanut vastaan tarjottua tukea, uhmakkuus omaisia kohtaan yms. Tyttärentytär on nyt päässyt opintoihin käsiksi ja torjuva asenne murtunut. Jeesuksen läsnäolon vaikutus on voimallinen. Hänelle kuuluu kaikki kunnia.

    12.1.2010 Kouvola
    Kävin joulukuussa -09 rukoiltavana Healing roomissa Kouvolassa, jonka jälkeen voimakas selästä johtuva hermosärky jaloissa jäi pois! Tänään kävin uudelleen rukoiltavana selän ja tulevaisuuden asioiden vuoksi. Hengen vaikutuksesta sydämeen tuli rauha ja alkoi naurattaa, mikä oli hyvin vapauttavaa. Lisäksi koin voimakasta lämpöä - melkein kuin olisi ollut saunassa."

    29.12.2009 Kouvola
    Jumala on parantanut allergian, johon en enää tarvitse lääkitystä. 8.12.09 rukoiltaessa tunsin, että Pyhä Henki sanoi 'Aamen' kaikkeen, mitä esirukoilijat rukoilivat! Lisäksi tunsin pientä lämpöä ja sormien kihelmöintiä. Itku oli parantavaa. Uskon, että Jumalan voima oli läsnä ja parantuminen alkoi kehossani.

    23.11.2009 Jämsä
    Minulla oli parin viikon ajan polttava tunne ylävatsan alueella, joka paheni jatkuvasti. Eräänä iltana polte oli todella kovaa ja mietin ensiapuun lähtöä. Sitten eräs Healing Roomissa palveleva rukoili puolestani ja kova kipu helpotti välittömästi. Muutaman päivän päästä menin Healing Roomiin ja siellä rukoilija laittoi käden vatsani päälle, jolloin koin lämpimän aallon menevän lävitseni. Seuraavana päivänä huomasin, että kipu oli kokonaan pois.

    19.11.2009 Helsinki-Paloheinä
    Parannuin synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, kun puolestani rukoiltiin Helsingin Paloheinän Healing Roomissa syyskuussa 2009. Jeesus kosketti ja otti kertaheitolla kaiken ahdistuksen, pelon ja masennuksen pois! Tilalle tuli valtava ilo ja vapaus kaikista taakoista.

    5.11.2009 Helsinki-Paloheinä
    Kiitos Herralle, joka kuuli rukouksen Healing Roomissa keväällä 2009:
    Jalkani parani. Kiitos Jeesus!

    30.10.2009 Espoo ja Helsinki-Paloheinä
    Lähes vuoden kestäneen rukoilun jälkeen oudoille oireilleni löytyi diagnoosi. Diagnoosin ihmeellinen selviämisketju käynnistyi muutama kuukausi sitten yhden rukouskerran yhteydessä tulleesta näytteenottokehoituksesta. Kuluneen vuoden aikana olen saanut joka käynnillä korvaamatonta tukea ja rohkaisua rukoilijoilta sekä saanut usein kokea Jumalan lempeän läsnäolon. Nyt vihdoinkin sairaudellani on nimi, ja sairaudesta paranemisen puolesta rukoileminen voi jatkua luottavaisemmin mielin. Kiitos Herralle!

    25.10.2009 Espoo
    Niska-hartia-päänsärkyni puolesta rukoiltiin 23-24.10.09 koulutus -viikonlopussa Espoossa. Kivut ovat poissa! Olen saanut elämääni ilon takasin ja rohkeuden elää. Elämä näyttää valoisammalta kuin pitkään, pitkään aikaan! Sain uudistua uskossani! Herra on hyvä! Kiitos Jeesukselle ja esirukoilijoille!

    25.10.2009 Espoo
    HR koulutustilaisuudessa 23-24.10.09: Minulla oli jäykkä rintaranka, josta seurasi usein mm. hartiakipuja ym. ja ristiselkäkipu yli vuoden ajan. Se oli ajoittain aika paha ja esti minua tekemästä esim. voimistelua viime aikoina. Nyt kipua ei ole ollut viime perjantaiyön jälkeen ja ranka tuntuu muutenkin hyvältä. Kiitos Jumalalle!

    21.9.2009 Jämsä
    Vapauduin vihasta ja uudistuin uskossa. Healing Room on tosi hyvä juttu, tätä tarvitaan. Ei saa lopettaa!

    11.9.2009 Espoo
    Ei ollut helppoa viedä lastaan rukoiltavaksi - tyttäreni oli sairastanut kaksi vuotta vaikeaa haavaista paksusuolen tulehdusta; kipuja, veriripulia,lääkekokeiluja, sytostaattikokeilu - koulusta poisjäämistä, pelkoja, kielteinen kehonkuva... Ahdistus tyttäreni jaksamisesta ajoi tarttumaan viimeiseen oljenkorteen. Niinpä me molemmat vanhemmat veimme tytön toukokuun viimeiseen HR klinikkaan. Jo se, että yksi rukoilijoista sairastikin samantyyppistä sairautta ja oli nuori kaunis nainen, oli tyttärelle vahvistava kokemus. Huomasimme heti pelkojen jääneen pois ja rauhan tulleen sijaan. Se todella tapahtui heti, ja ajattelimme, että muuta emme edes odota - tässäkin oli jo syytä iloon. Mutta nyt kesän mentyä saan vain ihmetellä tuoreimpia laboratoriotuloksia; näin matalia tulehdusarvoja ei tytöllämme ole koko sairauden aikana mitattu. Vaikka olemme koko ajan laskeneet lääkitystä, on hänen vointinsa vain kohentunut. Jumala halusi osoittaa minulle, että Hän elää ja voi tehdä kaiken, minkä haluaa ja näkee meille hyväksi. Hän osoitti myös, että työn tekijöitä tarvitaan -heitä, jotka antavat itsensä ja aikansa Jumalan rakkauden työn eteenpäin menemiseksi.

    5.9.2009 Jämsä
    Rukoilijat rukoilivat puolestani ja sain tulla Jumalan armosta uskoon! Todella hyvä mahdollisuus uskomattomille ja uskoville tuoda asioita Jumalan eteen.

    24.8.2009 Jämsä
    Oli ihana, hoitava Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo ja rauha. Kiitos Jumalalle tästä toiminnasta.

    16.6.2009 Vääksy
    Olen käynyt useamman kerran Healing Roomissa tämän kevään aikana. Käynnit ovat olleet tärkeä henkinen tuki. Itsemurha-ajatukset ovat väistyneet täysin ja myönteiset ajatukset Jumalasta ja itsestä tulleet tilalle. Muutenkin sisäinen eheytyminen on huomattavaa, esim. iloisuus on lisääntynyt. Joka kerran olen kokenut Jumalan rakkauden.

    6.6.2009 Espoo
    Minulla todettiin syksyllä 2007 parantumaton luustoon levinnyt syöpä. Herra kuitenkin puuttui asiaan, ja parantuminen käynnistyi voimalla jouluna 2007. Kävin juuri lääkärin määräaikaistarkastuksessa ja mitään merkkejä sairaudesta ei enää löydetty. Kaikki terveyttä mittaavat veri- ja virtsa-arvot olivat erinomaisia ja kunto aivan oivallinen. Kovasti kiitoksia myös Healing Roomille rukousavusta.
    Kiitos Herralle! Kaikki on Hänelle mahdollista - usko ainoastaan, älä epäile!

    7.5.2009 Salo
    Selkä parani Healing Roomissa. Rukoiltaessa tuntui kuumotusta selässä ja rukoilijan kädessä. Kaikki kipu ja jäykkyys ei vielä silloin rukoiltaessa kokonaan hävinnyt, mutta nyt kaksi päivää myöhemmin selkä on kivuton.

    9.4.2009 Helsinki-Paloheinä
    Keuhkossani oleva syöpä oli tehnyt etäpesäkkeen soliskuoppaan tammikuussa, jolloin aloitettiin solumyrkkuhoito ja seuranta. Samaan aikaan aloin käydä Healing Roomissa. Etäpesäke tulehtui ja turposi moninkertaiseksi, jolloin otin antibioottikuurin. Kuurin ja turvotuksen mentyä ohi otettiin viipalekuvat ja etäpesäkkeessä olevan syövän todettiin koteloituneen kuolioon. Lisäksi keuhkoissa oleva syöpä oli kutistunut vain pieneksi jäämäksi.

    24.3.2009 Espoo
    Olen melko hyväkuntoinen ihminen, mutta viime syksynä alkoi tulla ongelmia tasapainon kanssa. Huomasin sen erityisesti kuntosalilla tasapainoharjoittelussa ja lisääntyvästi myös normaalissa liikkumisessa. Asia paheni voimakkaan influenssan jälkeen alkuvuonna. Tasapainon puolesta rukoiltiin Albergan klinikalla ja häiriö korjaantui. Kiitos Jeesukselle.

    19.3.09 Helsinki-Paloheinä
    Minulta leikattiin viime joulukuussa rintasyöpä ja sain jälkihoidoksi 28 kertaa sädehoitoa. Kaikki meni hyvin, kunnes 20:n hoitokerran jälkeen rinnan- sekä kainalon alueen iho meni vereslihalle ihon kuivumisen johdosta. Kipu oli sietämätön. Healing Roomissa rukoiltiin torstaina akuutin iho-ongelmani puolesta ja jo seuraavana sunnuntaiaamuna aikaisin sain lähteä kauan odotetulle etelänmatkalle iho-ongelmista täysin parantuneena. Herralla oli kuin olikin matka-aikatauluni tiedossa ja Hän yllätti iloisesti. Kunnia Jumalallle!





    Lue lisää parantumistodistuksia linkissä:
    Lisää aiempia Parantumistodistuksia.


    Takaisin Parantumistodistuksia sivulle.



  •  
       






















    Multiversum Oy