Aikalisä Jumalan läsnäolossa

Suomessa ja maailmassa laajemminkin on tuskin kovin montaa henkilöä, joiden arkea koronaviruspandemia ei ole viime aikoina sekoittanut tavalla tai toisella. Harvoin yhteiskuntia kohtaa tämänkaltainen äkkipysäys, jolloin ihmisten elämästä rajataan yhtäkkiä pois monta itsestäänselvänä pidettyä aktiviteettia samalla kertaa. Itsekin ihmettelin aikani, kuinka tällaisen ruuhkavuosia elävän perheenisän kalenteri tyhjeni kertaheitolla. Lasten harrastukset jäivät tauolle, kaikki juhlat ja sukulaisten ja ystävien tapaamiset peruttiin. Ymmärrän, että tilanne ei tietysti ole kaikilla sama: osalle poikkeustila on tuonut ylimääräistä stressiä ja kiirettä esimerkiksi työn kautta. Herra tietää missä olet, ja hänellä on tarjolla armo tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lue siis tämä blogi omaan elämääsi soveltaen!

Tällaiset arjen muutokset paljastavat meistä monta asiaa. Mitä teet, kun elämästäsi riisutaan pois asiat, jotka aiemmin täyttivät päivät ja illat? Kun ei ole enää niin kiire, kun olet yksin? Mitä jää jäljelle? Voiko tästä kaikesta kamalasta seurata jotain hyvää?

Rukouksessa näin kuvan rantapöheiköstä, josta oli kaikki puut juuri kaadettu ja viety pois. Jäljellä olivat vain kannot. Kysyin: ”Herra, mitä tahdot tällä sanoa?” Sain vaikutelman, että Puutarhurin suunnitelma on perustaa tähän puutarha – kylvää tasainen nurmikko ja istuttaa tähän taimet luomaan kauneutta maisemaan entisen, vapaasti kasvaneen pöheikön sijaan. Ennen kuin tämä voi tapahtua, nuo kannot täytyy kuitenkin vielä kitkeä pois, muuten pöheikkö kasvaa takaisin.

Monien meidän elämästämme on tänä aikana ikään kuin väkisin katkaistu asioita pois. Elämämme ovat täyttäneet monenlaiset asiat, jotka eivät välttämättä ole itsessään mitenkään huonoja. On monia mukavia, hyviä asioita, joilla olemme kalenterimme täyttäneet. Ne ovat kuitenkin saattaneet viedä tilan joltakin paljon arvokkaammalta. Nyt ne on yhtäkkiä otettu pois, sen kummemmin erottelematta, olivatko ne hyödyllisiä vai ei. Annammeko niiden kaikkien kasvaa jälleen takaisin, vai annammeko Puutarhurin istuttaa tilalle jotain uutta? Kuten sanonta kuuluu: hyvä on parhaan pahin vihollinen. Olemmeko ahtaneet elämämme niin täyteen omia, ”hyviä” asioita, että sinne ei enää mahdu Jumalan paras meille?

Mikä sitten on Jumalan paras meille? Uskon, että hänen suurin lahjansa meille on hän itse – se, että hän on lahjoittanut meille vapaan pääsyn hänen läsnäoloonsa, mahdollisuuden oppia tuntemaan hänet henkilökohtaisesti, vieläpä jo täällä maan päällä. Jumala on rakkaus. Hän on kaiken hyvän lähde. Se, että meillä on lunastus synneistämme ja vapaa pääsy hänen läsnäoloonsa on suurempaa, kuin mitä kukaan meistä osaa maan päällä ymmärtää!

Minua kosketti kirjailija, muusikko Eric Gilmourin haastattelu, jossa häneltä pyydettiin kertomaan todistus elämää muuttavasta Herran kohtaamisesta. Hän vastasi kertomalla tuon saman päivän aamuhetkestä: kuinka hän oli istunut teekupin kanssa nojatuoliin, sulkenut silmänsä ja kiinnittänyt mielensä kiittämään Jeesusta. Tuossa hetkessä Pyhän Hengen läsnäolo tuli ja tuntui täyttävän sisimmän jokaisen tarpeen; aivan kuin taivaassa, jossa Jumala täyttää jokaisen puutteemme ja pyyhkii pois kaikki kyyneleemme. Hän sai kokea täydellisen hyväksynnän ja sen, kuinka Jumala tuntee hänet täysin. Hän myös tunsi, kuinka Jumalan läsnäolo tuntui muokkaavan hänen sisintään tavalla, että kaikki sydämen motivaatiot tulivat linjaan Herran tahdon kanssa. Se tarkoittaa, ettemme enää tahdo tehdä vain omia juttujamme, irrallaan Herrasta, vaan asioista, jotka ovat hänelle tärkeitä, tulee myös meille sydämen asioita. Hätkähdyttävintä tässä oli se, että Eric lopetti kuvaksensa sanoen tämän kokemuksen olevan hänelle jokapäiväistä leipää! Nämä aamuhetket tuovat hänen elämäänsä rauhan, joka kantaa kiireisenkin päivän yli.

Haastattelu jätti minuun janon. Voisiko tämä olla minullekin todellisuutta? Kyllä, olen päässyt kokemaan monesti Jumalan hyvyyttä. On silti niin paljon enemmän. On mahdollista oppia tuntemaan hänet niin paljon paremmin. Kuinka toisenlaista voisi elämämme ollakaan? Kuinka paljon pysyvämmän jäljen voisimme tähän maailmaan jättää, jos vain malttaisimme pysyä lähellä häntä ja seurata hänen johdatustaan? Miten voisin pysyä täynnä rakkautta toisia ihmisiä kohtaan, jos en anna hänen täyttää minua rakkaudellaan?

Monesti jäämme kuitenkin tuskailemaan sen kanssa, että meillä ei ole aikaa. Elämämme on yhtä kiirettä aamusta iltaan. Hyvät aikeet murskautuvat arjen rattaiden väliin. Mutta – entäpä nyt, kun monia asioita on pakollisella tauolla?

Jos lupaisin sinulle kaksi miljoonaa euroa siitä hyvästä, että viettäisit rukouksessa, Herraa etsien, kaksi tuntia joka päivän seuraavan viikon ajan, tekisitkö sen? Mietipä hetki. Onhan se näin kylmiltään aika paljon vaadittu… vaatisi varmasti erikoisjärjestelyjä…mutta toisaalta… 2.000.000 € on iso raha! Uskonpa, että se useimmilta onnistuisi. Jos on näin, niin mietipä seuraavaa. Jos tekisit tämän kahden miljoonan euron takia, se tarkoittaa, että rahapalkkio olisi riittävä motivaatio sinulle. Entäpä sitten palkkio, joka tulee Herran tuntemisesta? Arvostatko häntä kylliksi? Ymmärrätkö todella, mikä on hänen tuntemisensa arvo?

Filippiläiskirjeen luvussa 3 Apostoli Paavali kirjoittaa elämästään ennen ja jälkeen Jeesuksen tuntemisen, tullen sitten radikaaliin johtopäätökseen: ”Mutta mikä minulle oli voitto, sen olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä luen kaiken tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, joka tulee laista, vaan sen, joka tulee uskosta Kristukseen…”

Paavali oli löytänyt jotain niin kallisarvoista, että sen rinnalla kaikki muu kalpeni. Puhun löytämisestä, koska kuten peltoon kätketty aarre, niin kauan kuin se on kätkössä, ihmiset eivät ymmärrä sen arvoa. Kristuksen tunteminen on aarre, jonka suuruus paljastuu meille vasta vähä vähältä sen mukaan kuin opimme tuntemaan hänet paremmin. Ota tämä lupauksena, joka kannustaa sinua raivaamaan esteet tieltä silloinkin, kun tuntuu vaikealta. Tämä aarre on jokaista, myös sinua varten! Herra palkitsee ne, jotka häntä etsivät (Hebr. 11:6)!

Uskon sisaret ja veljet: kun katsomme Suomen kristillisyyden tämänhetkistä alakuloa, voisiko olla niin, että peli on nyt puhallettu hetkeksi poikki ja meille on annettu aikalisä Herralta, tarkistaaksemme pelisuunnitelmaamme? Hän kutsuu meitä lähelleen, lepäämään. Voisiko tämä olla aika, jolloin tärkeimmästä asiasta tulee jälleen meille tärkeintä, jolloin loppuelämämme suunta muuttuu – ja samalla pelimenestys kääntyy? Oletko mukana?

Juha Kärnä

Healing Room Espoo