BLOGIT

Nyt on armon aika ja pelastuksen päivä

Minkälainen on aika, jota elämme tänä syksynä Suomessa? Mitkä tekijät vaikuttavat ajan määrittelyymme ja mitä odotamme tältä syksyltä? Yleisesti maassamme puhutaan koronasta, ensimmäinen aalto on ohitettu ja toiseen aaltoon varaudutaan. Kansakuntamme elää erikoista epävarmuuden aikaa. 

Erityisesti nyt aika puhututtaa meitä, pohdimme ajan merkkejä ja meitä huolestuttaa ajanjaksojen pituudet. Minkälaista aikaa on olemassa? Joku keksi laatuaika käsitteen ja siitä tuli menestys kiireisille ihmisille maksimoida tehokkuuttaan. Keväällä laatuaika taisi vaihtua selviytymisaikaan monen suomalaisen kohdalla. Tavallinen yhdessä eläminen arjen keskellä muuttui rajoitusten ohjailemaksi uudeksi ajaksi, joka vaati sopeutumista kaikilta.

Aina on pohdittu ajanmerkkejä. Opetuslapsetkin kysyivät Jeesukselta, että tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan? Jeesuksen vastaus heille oli todennäköisesti yllättävä: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja tulette olemaan minun todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka” (Apt.1: 7–8). Jeesus ei alkanut keskustella ajoista opetuslastensa kanssa. Hän ei halunnut, että toisarvoiset asiat varastavat opetuslasten huomion. Jeesus tiesi, että Isä on asettanut ajat. Tämä tieto on olemassa meitäkin varten. Sen tulee riittää meille ja luoda turvallisuutta elämäämme. Jeesus halusi kiinnittää opetuslasten huomion heidän tehtäväänsä ja siihen voimaan, joka heille annetaan. 

Tehtävä on mennä kaikkialle kertomaan evankeliumi kaikille luoduille. Meillä on edelleen tämä tehtävä ja saamme keskittyä sen toteuttamiseen. Meille kuuluu myös Pyhän Hengen voima. Joskus voi käydä niin, että kaikkein tärkein, kristinuskon ydin asia unohtuu monien ajankohtaisten haasteiden keskellä. Suomen kristillisessä kentässä eletään totuuksia ja arvoja kyseenalaistavaa ja ravistelevaa aikaa. Määritelmät tästä ajasta ovat huolestuneita tai jopa kyynisiä. Arkuus ja pelko vähentävät kristittyjen intoa olla Jeesuksen todistajia. 

Kansakunnilla on erilaisia ajanjaksoja. Silti kaikkien sisäisten ja ulkoisten muutosten keskellä kristittyjen tehtävä ja voima on muuttumaton.  Jeesuksen opetuslapsilla, meillä jokaisella on paljon annettavaa muille ihmisille tänä syksynä. Meidän on hyvä muistaa, että vaikeina aikoina kansamme turvasi Jumalaan ja rukoili. Voimme olla osoittamassa tätä tietä nytkin Suomelle. Aloitetaan rukoilemalla Suomen puolesta ja kerrotaan toivon sanoma naapureille, työtovereille ja kaikille vastaan tulijoille. Sen vaikutus on merkittävä. Nyt on armon aika ja pelastuksen päivä. 

Kristittyjen on aika jälleen toteuttaa Kristuksen käskyä olla hänen todistajiaan Pyhän Hengen voimassa.   

Kirjoittajana pastori Irma Frestadius, Espoon Helluntaiseurakunta

Selaa muita artikkeleita