Yltäkylläisen elämän tiellä

Viime aikojen dramaattiset tapahtumat ovat ravistelleet koko maapallon elämää. Monet rakenteet horjuvat yksilöiden, yritysten ja kokonaisten kansakuntien kohdalla. Jokaisen ihmisen tulisi saada kuulla tänä aikana, että kestävä tulevaisuus ja toivo löytyy ainoastaan evankeliumin todellisuudesta – ei tulevaisuuden talouskasvusta ja tämän maailman korjaustoimenpiteistä.  Elämän hauraus ja rajallisuus on todellista. Evankeliumin kertominen niin, että se tulisi oikeasti ymmärretyksi ja vastaanotetuksi on ollut Suomessa harvinaista herkkua. Seurakunnan kasvu ry:n toteuttama Usko ja Suomi –tutkimus 2018 kertoi madonluvut Suomen seurakunnan yleistilasta. Vain muutama prosentti suomalaisista käy vuosittain edes yhden keskustelun evankeliumin asioista. Miksi? Koska vain pieni osa kristityistä on sisäistänyt perustehtävänsä, lähetyskäskyn täyttämisessä omassa elämässään.  

> KATSO UUTINEN TUTKIMUKSESTA  (avautuu uudessa välilehdessä)”>>> KATSO UUTINEN TUTKIMUKSESTA 

Nämä tutkimukset eivät ole tuoneet juurikaan muutosta, mutta voisiko koronakriisi kääntyä suureksi hengelliseksi siunaukseksi kaiken tämän hädän ja kärsimyksen kautta? Uskon, että voisi. On evankeliumin kertomisen aika. Toimikoon koronakriisi yhtenä vahvana muutoksen tekijänä, niin että seurakunta kääntyy ulospäin ja terve hätä sieluista valtaa kristikansan. Meillä on maailman paras sanoma – yltäkylläinen elämä. Erilaisia tapoja toteuttaa Jumalan kutsua on lukematon määrä ja Pyhä Henki on loistava inspiroija hänen mielensä mukaisissa asioissa.  

Jeesus sanoo:“Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän”, Joh. 10 : 10. Näemme päivittäisessä uutisvirrassa taistelua elämän eri osa-alueilla, jotka vahvistavat Jeesuksen sanoja. Tässä maailmassa on monia varkaita, jotka tappavat ja tekevät tuhoa. Paljon tavoiteltu materiaalinen rikkaus antaa monille paljon, mutta ihmisen onnellisuus on pohjimmiltaan jotain ihan muuta.

Eräs kuuluisa näyttelijä totesi äskettäin: ”Toivon, että kaikki voisivat rikastua ja tulla kuuluisiksi ja kokea kaikkea mitä he ovat koskaan haaveilleet, jotta he näkisivät, että se ei ole vastaus.”

Kristittynä olen yli 30 vuoden aikana kokenut yltäkylläistä elämää. Yltäkylläisen elämän tiellä on ollut iloja, suruja, haasteita, voittoja ja tappioita. Olen saanut kokea, että kaiken keskellä Jumala on hyvä. Avaimet yltäkylläiseen elämään löytyvät läheltä. Jumala ei ole kaukana, kun ihminen kääntyy hänen puoleensa. Tämän nykyisen maailmaa koskettavan kriisin ja tulevien kriisienkin keskellä meillä on varma perustus Kristuksessa, jota mikään ei voi horjuttaa. “Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään ei ole syntynyt näkyväisestä”, Hebr. 11 : 3.  

Jumala, joka tuntee päämme hiusten lukumäärän, tietää myös koronakriisin pienintä yksityiskohtaa myöten. Hän tuntee asioiden taustat ja puhuu edelleen palvelijoilleen, omille lapsilleen tässä ajassa. Kristillinen seurakunta on voimallinen kaikkialla, missä se toteuttaa perustehtäväänsä julistaen, parantaen ja vapauttaen lähetyskäskyn mukaan. Jokainen kristitty voi elää yltäkylläistä elämää jokapäiväisessä arjessaan yksinkertaisesti elämällä todeksi Raamatun perusviestiä: “Olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne”, Jaak. 1 : 22.  

Uudessa testamentissa Jeesus ja Paavali kertovat kumpikin vain kerran ajatuksen siitä, että ”meidän elämämme todistaa ilman kertomista”. Sen sijaan 233 kertaa he tuovat esiin sanat ‘menkää’ tai ‘he menivät’ ja ‘kertoivat’ tai käytännössä tekivät todeksi evankeliumia. Pelkästään näiden lukujen suhde pitäisi puhutella meitä. Olla valona ja suolana on ennen kaikkea tekemistä – puhumista, kertomista eri tavoin. Toki ymmärrämme, että elämässämme pitäisi näkyä evankeliumin todellisuus myös ilman sanoja. Mikäli elämässämme ei näy Hengen hedelmä kuten Galatalaiskirje 5 : 22 kertoo, niin puheemme ja tekemisemme on onttoa. 

Jumalan tahto on, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden, 1 Tim. 2 : 3-4. Kukaan ei voi korvata juuri sinua ja sinun mahdollisuuksiasi vaikuttaa omassa elinpiirissäsi ihmisten parissa, joita tunnet. Juuri sinut on kutsuttu olemaan suolana ja valona siellä, missä elät ja vaikutat. Rukoile ja vietä aikaa Jumalan läheisyydessä erityisesti näinä aikoina, lue Raamattua ja varustaudu Hengessä ja lähde liikkeelle levosta käsin. Hän johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat, Jer. 31 : 9. Näin tehden saat kokea yltäkylläistä elämää ja elää todeksi myös Jeesuksen sanat: “Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa “, Joh. 4 : 34.

Markku Laitinen

toiminnanjohtaja

Healing Rooms Finland ry