Vastauksia Healing Room – työhön kohdistuneeseen kritiikkiin
Pyrimme tässä artikkelissa käsittelemään Healing Room (HR) – palvelutyöhön kohdistunutta kritiikkiä, mitä on esitetty mm. eri nettisivustoilla ja puhetilaisuuksissa. Kritiikin kärki vaihtelee kriitikosta riippuen. Tässä pyrimme vastaamaan keskeisiin väitteisiin, joita on esitetty.
Olemme katsoneet ja kuunnelleet monia videoita ja äänitteitä, joissa on esitetty/esitetään faktoina asioita HR–palvelutyöstä, jotka eivät pidä lainkaan paikkansa. Haluamme Suomen ja Koillis-Euroopan HR -aluejohtajina oikaista näitä vääriä väitteitä.
Monia syytetään harhaoppisiksi
Puheenvuorojen otsikkona on usein ollut ’Kuinka tunnistaa eksytys/harhaoppi?’. Kriitikot esiintyvät puheenvuoroissaan ’asiantuntijoina’, jotka sanovat peräänkuuluttavansa avointa keskustelua ja arviointia. Tyypillistä on että näissä ’arvioissa’ leimataan yksittäinen puhuja, seurakunta tai palvelumuoto eksytykseksi ja/tai harhaksi kestämättömin perustein esim. ottamalla yksittäisiä virkkeitä, erillisiä kuvaleikkeitä tms. todisteiksi ’harhasta’ taikka esitetään tosiasioina väitteitä, jotka ovat silkkaa valhetta. Kritiikeissä viitataan usein muihin puhujiin ja nettisivuihin, joita siis kuka tahansa voi tehdä. Oikaisupyynnöt kriitikoille kaikuvat kuuroille korville. Kriitikot ovat tahranneet monen maineen. Moni em. kriitikoista arvioi harhaoppisiksi muita pastoreita, seurakuntia, palvelumuotoja (mm. Alfa-työ ja TV7 -kanava). Osa heistä levittelee edelleen HR:stä vääriä tulkintoja ja valheita, jotka HR:n kansainvälinen johto Yhdysvalloissa on jo vuosia sitten oikaissut ja torjunut.
Harhaoppi?
Eksytys ja harhaoppi ovat hyvin vakavia syytöksiä. Niiden esittämiseen pitäisi olla erittäin painavat perusteet. Harhaoppi ja eksytys ei ole sitä, että on eri näkemyksiä ja painotuseroja asioista, jotka ovat ns. kehällisiä.
Harhaoppia on se, että kielletään, luovutaan tai muutetaan keskeisiä kristinuskon ydinasioita kuten
1. Luovutaan kristinuskon perusopeista: luominen, lankeemus, lunastus, helluntai. Nämä ovat kristinuskon peruskertomuksia, jotka mm. mormonismi, islam ja kirkoissa vaikuttava liberaaliteologia tulkitsee toisin.
2. Vääristetään pelastuskäsitys, ks.Gal.1:6-8; 2:16 vrt. Jehovan todistajien käsitys tekojen merkityksestä.
3. Luovutaan kolminaisuusopista: kristinuskossa on yksi Jumala, kolme erillistä persoonaa.
4. Luovutaan Jeesuksen neitseestä syntymisestä ja ylösnousemuksesta
5. Luovutaan Jeesuksen täydestä ihmisyydestä ja jumaluudesta
6. Luovutaan raamatullisesta moraalista 1 Kor. 6:9-11
Lue lisää hengellisen toiminnan arvioinnista HR lehdestä 3-4/2008 s. 4-5,8
Vääriä väitteitä
1) Voima on tullut vainajilta?
Jotkut työmme kriitikot kertovat vuodesta toiseen, että työssämme esiintyvä voima ja voitelu on haettu haudoilta. Tämä väitteen pohja on siinä, kun työn perustaja Cal Pierce kävi työn alkutaipaleella usein rukoilemassa John G Laken haudalla Spokanessa, Yhdysvalloissa. Paikalliset kriitikot ottivat tämän asian hampaisiinsa ja alkoivat vääntää asioita ylösalaisin. Kehitettiin juttu, että Pierce olisi rukoillut vainajahenkiä ja saanut itse asiassa demonisen, saatanallisen voitelun. Kristittynä voi vain kysyä: voiko enää pahempaa syytöstä saada niskaansa?
Kansainvälisen työn johtaja Cal Pierce on jo vuosien ajan pitänyt nettisivuillaan vastausta näkyvillä. Cal Pierce kertoo, että vieraili usein John G Laken haudalla, kun hän rukouksessa etsi Jumalan johdatusta ja tahtoa. Cal Pierce rukoili Jeesusta ja Jumalaa. Väite siitä, että hän olisi ollut yhteydessä vainajahenkiin, rukoillut ja saanut niiltä voitelua, on äärimmäisen vakava, väärä syytös.
Kristittyinä tiedämme, että Jumalan kosketuksen voi saada missä vaan, jopa hautausmaalla. Olennaista ei ole se, kävikö Cal Pierce hautausmaalla tai jossain muualla, vaan ketä hän siellä rukoili. Toinen olennainen seikka on myös arvioida palvelutyöstä syntynyttä hedelmää, mikä on nähtävissä eri puolilla maailmaa. Lukemattomat ihmiset ovat saaneet vastaanottaa Jeesuksen Pelastajana ja Parantajana näiden vuosien aikana.
Yritykset korjata näitä muita vääriä tulkintoja ei valitettavasti tunnu näitä kriitikkoja kiinnostavan. He vain jatkavat valheen levittämistä ja aiheuttavat puheillaan hämmennystä ja pelkoa. Toiminnallaan he vievät luottamusta ja tahraavat maineen Jumalan synnyttämältä työltä.
2)”Healing Rooms on menestysteologiaa ja siinä ei tunneta sellaisia käsitteitä kuin Kristuksen kärsimys”.
Väite ei pidä paikkaansa. HR ei ole menestysteologiaa. Menestysteologian yhtenä ytimenä on, että uskoa käytetään vain keppihevosena omien/seurakunnan (maallisten) etujen saavuttamiseen taikka esitetään uskoon/parantumiseen/rukoukseen liittyviä väitteitä ja toimintatapoja, joita ei HR:ssä ole.
HR–palvelutyö on eri seurakuntien yhteistä palvelutyötä, jossa tunnustetaan selvästi Jeesuksen kärsimystyön merkitys ja allekirjoitetaan kokonaisuudessaan ns. klassisen kristinuskon ydin. Jokainen HR-työhön mukaan tuleva tunnustaa uskonsa perustaksi Apostolisen uskontunnustuksen, joka on myös koko palvelutyön perusta. Asiaa käsitellään myös HR-koulutuksessa Suomessa ja kansainvälisesti. Kurssilla puhutaan mm. kärsimyksen ongelmasta ja käsitellään kysymystä ”miksi kaikki eivät parane”.
3) ”HR opettaa, että kaikki sairaus on synnin seurausta”.
Väite ei pidä paikkansa. HR opettaa laajasti aiheesta, miksi kaikki eivät parane ja painottaa selkeästi, että meillä (ihmisillä) ei ole vastauksia kaikkiin kysymyksiin koskien ihmiselämän kärsimyksiä ja sairauksia. Opetamme, että kaikki sairaus on seurausta syntiinlankeemuksesta, ei suoraan synnin seurausta. Mutta todettakoon, että syntikäytös voi olla yksi syy sairastumiselle.
4) HR toiminnassa syyllistetään niitä, jotka eivät parane ”sinussa on joku vika, kun et parantunut”.
Väite on valheellinen – HR ei opeta mitään tällaista ja peruskoulutuksessa päinvastoin kerrotaan ns. uskon liikkeen ylilyönneistä, jossa kyseistä painotusta on esiintynyt. HR:n painotus on siinä, että rukoilijat toimivat Jumalan rakkauden kanavina ja aina kun rukoillaan, jotain tapahtuu sillä elävä Jumala rakastaa lapsiaan. Aina ei saada vastausta pyydettyyn rukousaiheeseen, mutta sen sijaan saattaa tulla lohdutusta tai rohkaisua tai muuta taivaallista kosketusta .
5) Tarvitaanko erikseen Healing Roomeja, koska rukoushan kuuluu seurakuntiin ja niiden toimintaan?
Kysymys on sinänsä ymmärrettävä, mutta paljastaa, että kriitikon tarkoitus ei ole edes yrittää ymmärtää toiminnan luonnetta ja ydintä. HR -työn ydin on:
– Seurakuntien yhteistyö, joka ei ole irrallaan paikallisseurakunnista.
– Tarjota tavalliselle kristitylle palvelupaikka, josta saatuja kokemuksia he voivat hyödyntää omassa seurakunnassaan.
– Mahdollistaa tavalliselle suomalaiselle matalan kynnyksen paikka tuoda ongelmansa ja sairautensa Jumalalle tiettäväksi.
Koko 20- vuotisen historiansa ajan sekä kansainvälinen että Suomen HR-toiminta (v. 2006 alkaen) on tuonut toimintansa esiin seurakuntien yhteisenä työmuotona, joka varustaa kristittyjä hengelliseen palvelutyöhön, rukouspalveluun yli seurakuntarajojen sekä tavoittaa erityisesti niitä, joilla ei ole yhteyttä mihinkään kristilliseen seurakuntaan ja jotka eivät jaa kristillistä uskoa. Heitä varten on HR, matalan kynnyksen tavoittava toiminta. Koko työ on Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaista ja pohjautuu siihen.
6) Muita vääriä väitteitä. HR ei opeta, että:
– Kristitty ei voisi sairastua
– Ristintyö automaattisesti poistaisi sairaudet uskon kautta
– Uskova ei voisi olla sairas taikka sairaus olisi kirous
– Usko estäisi sairauksien puhkeamisen
– HR syyllistäisi, jos ei joku parane tai väitettäisiin, että ihmisessä on demoneja, jos ei parane tai on epäuskoinen
– Enkeleitä palvottaisiin/rukoiltaisiin tai että enkelit parantaisivat ilman Jeesuksen käskyä/nimeä (Jumala voi käyttää halutessaan enkeleitä tai ihmisiä parantamisen välikappaleina – kunnia kuuluu kuitenkin aina Jumalalle).
Eräs kriitikko luennossaan ilmoittaa, että ”hänelle jäi HR-toiminnasta kysymyksiä: Missä Jeesus, missä evankeliointi, parannuksen tekeminen, vanhurskauttaminen, pyhitys ja kaste?” ja väittää, että ”mitään näitä ei ole HR:ssä koskaan puhuttu, eikä saanutkaan puhua”. Väite ei pidä paikkansa. Healing Room –peruskoulutuksessa käsitellään selkeästi näitä teemoja, mutta niiden laajempi opettaminen on paikallisseurakuntien tehtävä eikä HR ole ottamassa seurakuntien paikkaa. Olemme havainneet näiden 15 palvelutyövuoden aikana, että HR-työ on mitä mainioin evankelioimisväline ja ihmisiä tulee jatkuvasti (viikoittain) uskoon työssämme. HR- rukoilijat ovat ihmisiä, jotka toteuttavat Raamatun Sanaa käytännössä. Käytännön tekeminen on lisännyt rukoilijoiden omaa rukouselämää ja Sanan lukemista, vahvistanut uskoa heidän nähdessään Pyhän Hengen toimivan. He vievät oppimansa siunauksena omaan lähipiiriinsä ja seurakuntiin, joka on rakentanut myös näitä elämänpiirejä.
Saa koetella
Uusi Testamentti selkeästi opettaa: Koetelkaa kaikki, ja pitäkää se, mikä on hyvää (1 Tess. 5:21). On siis aina oikein arvioida julkista opetusta. Kuitenkin se, mitä joku henkilö tai hengellinen liike todellisuudessa opettaa, on syytä tarkistaa ottamalla yhteyttä liikkeen edustajiin ja tutustumalla sen julkaisuihin. Opetuksemme on julkista ja sisältö on helposti tarkistettavissa. Todettakoon, että yksikään HR -työtä Suomessa kritisoiva henkilö ei ole ottanut allekirjoittaneisiin yhteyttä tarkistaakseen faktoja. He kulkevat ympäri maata levittämässä valheellisia väitteitä HR-työstä tai toimivat sähköisten välineiden avulla. Sen sijaan HR yhdistyksen hallitus on ottanut yhteyttä moniin kriitikoihin ja yrittänyt keskustella heidän kanssaan, mutta he eivät ole suostuneet muuttamaan virheellisiä käsityksiään. On hyvä muistaa, että kahdeksas käsky on edelleen voimassa: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.” Valhe on aina valhe – sanoi valheen kuka tahansa. Jos ymmärrän lähimmäiseni kertoman asian väärin ja kerron tämän oman väärän tulkintani totuutena muille, syyllistyn väärän todistuksen antamiseen. Tällöin voidaan puhua valheellisen tiedon levittämisestä.
HR lähetyskäskyn toteuttajana
Healing Rooms toiminnassa on mukana kristillisiä seurakuntia n. 70 eri maasta. Toiminnan peruskiviä ovat kristittyjen keskinäinen rakkaus, vahva näky Jumalan valtakunnan työstä ja evankeliumin voimasta sekä toinen toisensa kunnioittaminen. Haluamme omalta osaltamme olla rakentamassa yhteyttä, kun puhumme ns. kehällisistä asioista, jotka historiassa ovat valitettavan usein jakaneet seurakuntia, aiheuttaneet tarpeettomia riitoja ja estäneet Jumalan hyvää työtä ja ennen kaikkea evankeliumin etenemisen.
HR -työn arvot
Healing Rooms toiminnan arvot voit lukea tästä: https://www.healingrooms.fi/toiminnan-arvot/
Lopuksi
Kiitämme Sinua, että olet lukenut loppuun saakka. Mikäli HR-työssä jokin asia askarruttaa, niin voit ottaa yhteyttä toimistomme osoitteeseen info@healingrooms.fi. Toivotamme Sinulle Jumalan siunausta.
Healing Rooms Finland ry:n toiminnan johto ja hallitus https://www.healingrooms.fi/hallitus/