Lauluja Isän sydämeltä
Kuuntele lohdutuksen ja rohkaisun lauluja!
Katso ja kuuntele
Laulut ovat syntyneet Pyhän Hengen johdatuksessa. Hänen kauttaan ovat syntyneet laulujen sävelet ja sanat ja laulut laulaa ja säestää laulujen tekijä Ulrika Aava. Kahdessa kappaleessa sanoitus on Jani Heikkilältä.
Virvoittava vesi
Muistan tehneeni laulua Virvoittava vesi helteisenä elokuun viikkona, kun kovasti koko seurakuntana rukoilimme erään aivoinfarktin saaneen ystävän puolesta. Virvoittavassa vedessä rukoukset, Jumalan rakkaus ja elokuinen helle sekoittuivat. Jesajan luku 35 (jakeet 1-10) olivat lohdutuksena. ”Rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan…” Sanojen ilmapiiri tuli lauluun mukaan, vaikka monet sanoista eivät mahtuneet suoraan mukaan. Rukousvastauksena ystävä parani lähes kokonaan, kiitos Jumalalle!
Minun paimeneni
Puhdas rakkaus
Lauluihin Puhdas rakkaus ja Minun Paimeneni on saatu sanat rukouksen yhteydessä Jumalalta, kielillä laulamiseni selityksenä. Oli uskon puutetta siinä, että osaanko ja onnistunko. ”Hain sinut kaukaa”, sanoi Jumala minulle, ja haki minut kaukaa tässäkin asiassa.
Korkeudestasi
“Korkeudestasi” on jälleen yksi laulu, jossa ensin jokin Raamatun kohta alkoi erityisesti koskettaa. Jesaja 32:n sanat (15-20) tulivat aarteeksi, jota vaalin kauan, osaamatta kuitenkaan tehdä sanoille mitään erityistä. Pyhän Hengen kosketus ja täyteys näissä jakeissa eivät jättäneet rauhaan ja lopulta säveliä alkoi tulvia.
Kasvoista kasvoihin
Kasvoista kasvoihin nousee Korinttilaiskirjeen sanoista (1 Kor. 13:12). Laulu sopii tähän omaan vajavaisuuteen. Minä, oma elämä säröisenä kuvastimena, voin kaikesta huolimatta vastaanottaa Kristuksen kirkkautta ja heijastan sitä muillekin. Minä, surujen keskellä kasvaneena ja syntiä tehneenä, voin silti kerran nähdä kirkkauden Herran, Kaikkivaltiaan. Ja silloin olen täysin onnellinen.
Laulujen taustaa
”Tekemisprosessi on usein ollut monivaiheinen ja hidas. Rukoilen ja laulan (usein myös kielillä) vaikkapa ulkona kävellessä tai kotona pianon säestyksellä. Usein joku melodia ja jotkut sanat alkavat ikään kuin kiertää päässä ja joudun yhä uudelleen palaamaan niihin. Ensin syntyy joitain pätkiä ja kun äänitän ideat puhelimella, seuraavassa sessiossa on jotain mistä jatkaa kokoamista. Joskus rukoilen sopivia sanoja melodiaan ja joku raamatunpaikka alkaa joko heti tai myöhemmin koskettaa niin, että tiedän, että juuri nämä jakeet kuuluvat tähän uuteen lauluun.” – Ulrika
Anna lahjasi Healing Rooms -työlle
Mikäli nämä laulut ovat siunanneet, lohduttaneet tai rohkaisseet sinua, jaa tätä siunausta eteenpäin: Anna lahjasi Healing Rooms -työhön. Haluamme olla evankeliumin asialla ja viedä sitä eteenpäin. Lahjoittamisella vahvistat Healing Rooms -rukouspalvelutyötä ja evankeliumin eteenpäin viemistä Suomessa. Kiitos kun olet mukana!
Anna lahjasi haluamallasi tavalla täältä