Kärsin, kun läheiseni sairastavat. Kärsin erityisesti, kun näen ettei heidän tilansa kohene. Haluaisin tehdä jotain, mikä auttaisi tilannetta. Tarjota parantavaa lääkettä, oikeaa ravintoa tai toimivan rukouksen.

 

Välillä hyviä asioita onkin tapahtunut. Oikea lääke on auttanut, terveellinen ravinto on tuonut vahvistumista ja rukouksiin on vastattu. Mutta aina asiat eivät kuitenkaan ole menneet näin. Hyvät yritykset ovat valuneet hukkaan. Läheinen ihminen on edelleen ollut sairas.

 

Kristittyjen keskellä parantumiseen liittyvä keskustelu sisältää monia uskomuksia, joihin ei aina tohdi kajota. Tavallaan näihin uskomuksiin liittyy jotain lohduttavaa. Kun joku on ollut sairas pitkään, niin sanotaan, että tämä sairaus on annettu Jumalalta kasvatukseksi. Jotain hänelle yritetään opettaa tämän kautta. Sanotaan myös, että Herra haluaa henkilön pysähtyvän. Siksi hänelle on annettu tämä sairaus. Yksi suosituin on se, että vielä ei ole Jumalan aika. Ihminen ei oikein koskaan voi ymmärtää Jumalan aikatauluja.

 

Luukkaan evankeliumi kertoo pitkään sairastaneesta naisesta: ”Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto” (8:43). Tämä nainen oli kohdannut inhottavan ja häpeällisen intiimialueen sairauden. Se erotti hänet epäpuhtaana muusta juutalaisesta yhteiskunnasta. Ehkä muut puhuivat hänestä: ”Mitähän luonteenpiirrettä Jumala kasvattaa hänessä?”, ”Mitähän hän on tehnyt, koska hänen on näin pitänyt pysähtyä?” tai ”Milloinhan on Jumalan aika auttaa häntä?”

 

Tällaiset keskustelut eivät kuitenkaan auttaneet tätä naista mitenkään. Hänet oli tuomittu henkiseen, fyysiseen ja taloudelliseen kurjuuteen. Hänen ainut toivonsa oli lähestyä ihmeiden tekijää, josta hänelle oli kerrottu. Nainen ajatteli mielessään: ”Jos pääsen koskettamaan edes hänen viittaansa, niin minä paranen” (Mark. 5:28). Rohkeasti tämä nainen lähti liikkeelle, ”tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua, ja verenvuoto lakkasi heti” (Luuk. 8:44). Hän ei halunnut julkisesti pyytää apua vaan teki sen aivan kuin salaa. Kaiken ihmisjoukon keskellä tämä kosketus ei kuitenkaan jäänyt Jeesukselta huomaamatta. Jeesus tunsi, että voimaa oli lähtenyt hänestä (Mark. 5:30). Lopulta nainen joutui tunnustamaan asiansa.

 

Jeesuksen vastaus naiselle yllättää. Hän olisi voinut torua epäpuhdasta naista ja pyrkiä ohjaamaan tätä sopivampaan käytökseen. Kuitenkin Jeesus sanoi: ”Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa” (Luuk. 8:48). Jeesus nosti esille vain yhden asian tämän pitkäaikaissairaan ihmisen elämästä. Tälle oli syntynyt usko siihen, että Jeesus on hänen parantajansa.

 

Pitkäaikaissairaudet tuntuvat ihmisestä vaikeilta tai jopa mahdottomilta parantua. Voimme kuitenkin tavoitella vanhoja pyhiä polkuja. Voimme ruokkia itseämme Sanan lupauksilla, syventyä rukoukseen, pyytää muiden rukoustukea ja ottaa paasto avuksi. Hädässä ollessa monet teologiset pohdinnat eivät tuo apua tai lohdutusta. Silloin tarvitaan kohtaamisia Jeesuksen kanssa, joka edelleen on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti (Hepr. 13:8).