TODISTUKSIA

Apua ja voimaa monisairaan elämään

Kärsimystä monista kivuista

Ennen kuin Pirkko haki apua Healing Roomsin rukouksesta, hän oli pyörätuolissa reumaattisten kipujen takia, joita oli eri puolilla kehoa. Pirkko ei voinut kävellä ilman kävelysauvoja, koska polvien kipu oli niin kova. Ylipano ei helpottanut Pirkon tilannetta. Lisäksi Pirkko kärsi hengitystieahtaumasta ja uniapneasta ja oli saanut kaksi kertaa keuhkoveritulpan.

Useita parantumiskokemuksia rukousklinikalla

Jumala on auttanut Pirkkoa selviämään molemmista keuhkoveritulpista. Hän parantui niistä täysin Healing Roomsin rukousavun ansiosta. Myös Pirkon polven puolesta rukoiltiin rukousklinikalla. Silloin Pirkko tunsi polvessaan ikään kuin kuplimista ja koko kehossa tuntui pistelyä ja puistatuksia. Polvikipu lähti rukouksen jälkeen, ja Pirkko sai myös pudotettua painoa 40 kiloa. Sen seurauksena sai pyörätuoli jäädä, ja Pirkko pystyi tekemään reippaita kävelylenkkejä kuntonsa ylläpitämiseksi.
Pirkon reuma on nyt remissiossa, eikä hänen tarvitse kärsiä kipuja, sillä sairauteen on löytynyt oikea lääkitys. Senkin Pirkko kokee lääkärien kautta tulleeksi Jumalan siunaukseksi.

Jumala on nostanut yhä uudestaan

Vaikka Pirkko on monesti pohtinut, miksi hän on joutunut kohtaamaan elämässään niin monia sairauksia, on hän kokenut, kuinka Jumala on ihmeellisesti nostanut hänet kivuista ja kärsimyksistä.

– Monista sairauksista huolimatta en halua antaa periksi niin, että vaipuisin masennukseen ja syyllisyyden tunteeseen, Pirkko sanoo.

Iloa muiden parantumisesta

Oma parantumisensa lisäksi Pirkko on todistanut useiden muiden parantuneen Healing Roomsin rukouspalvelussa, jossa on toiminut 12 vuoden ajan. Yhtenä koskettavimmista todistuksista hän pitää tapausta, jolloin isä toi kahdeksan vuotiaan, änkyttävän tyttärensä rukousklinikalle. Pirkko rukoili tytön puolesta ryhmänsä kanssa, ja viikon kuluttua isä tuli kertomaan, että tyttö oli päässyt änkytyksestä. Kiitos Jumalan parantava avun!

Toinen hämmästyttävä parantuminen, tapahtui nuorelle näkövammaiselle naiselle, joka joutui käyttämään valkoista keppiä liikkuessaan. Hän kävi puolen vuoden ajan rukousavussa ja parani. Eräänä päivänä nainen tuli Healing Roomsille käymään ja kutoi värikästä ja vaikeakuvioista sukkaa.

– Kysyin häneltä, että kuinka tuo sinulta oikein onnistuu, ja hän vastasi: No, kun minä näen, Pirkko kertoo iloisesti nauraen.

Selaa muita artikkeleita